Sota on julistettu!

Reissut tehty ja sen jälkeen tietenkin käyty myös Ikeassa (reissu numero 2). Tarkoitus oli lähteä matkaan heti aamulla (mitä ikinä aamu lomalaiselle tarkoittaakaan), mutta kello oli kutakuinkin kuusi illalla, kun täpötäydet auto ja peräkärry (deja vu) kaarsivat kotipihalta. Matkaan toi jännitystä, kun toinen koirista oksensi pari kertaa autossa. Onneksi koira on melko pieni ja ruoka-ajasta oli jo ehtinyt kulua jokunen tovi. Perille päästyämme ahkeroimme illalla oikeastaan vain sen verran, että kannoimme tavarat sisälle mökkiin, sekä saunalle ja aittaan. Hikipisaroita toki virtasi senkin homman aikana.

Seuraavan päivänä koottiin jälleen huonekaluja. Maalasin edellisten omistajien jättämän pirtin pöydän ja penkit valkoisiksi kertaalleen. Laitettiin tuli aitassa olevaan Porin Mattiin, mutta mokoma alkoi savuttaa hurjasti. Savu, lämpö ja mikä lie saivat aikaan, että seinän ja katon välistä alkoi puskea armeija hevosmuurahaisia. Vaikken erityisemmin pidä mistään hyönteisistä, niin hevosmuurahaiset saavat aikaan kyllä suoranaista inhoa.

Joku rohkea kuvannut, minen pystynyt, yäk!

Ei muuta kuin ostamaan myrkkyä ja aloittamaan uudenaikainen sota kaasuasein. Päivittäin (parhaimpina jopa useasti) suihkutettiin myrkkyä katonrajaan ja lakaistiin vainajia kasaan. Vihollisen tappiot olivat mittavat, meidän vähäisemmät: taloudelliset mitättömiä, mutta affektiiviset sitäkin suurempia. *Puistatus*

Kiireitä lomalla

Talvella, mökin ollessa vasta haaveasteella, varattiin Penkkiurheilijan kanssa matka Lontooseen. Siellä on tullut käytyä nyt jo useita kertoja, mutta silti sinne on mukava mennä yhä uudestaan. Lentoja saa melko halvalla, eikä matka kestä kolmea tuntia kauemmin. Tällä kertaa ei olisi kuitenkaan oikein malttanut lähteä reissuun, kun mökkipuuhat houkuttelivat niin kovin. Mutta olihan se matka mukava! Koleasta Suomen säästä lennähdettiin leutoon Britannian kesään.

Tällä kertaa majoituttiin huoneistohotellissa, jossa oli pieni keittiö (by Ikea). Oli mukavaa tehdä aamiainen itse - sai valita "English Breakfastin" parhaat palat (ei siis papuja tomaattikastikkeessa). 

Arkkitehtuurin kerroksellisuutta joelta päin.

Kävimme jokiristeilyllä ja kyllä Lontoo näytti hiukan erilaiselta vesiltä käsin. Perinteinen Hyde Parkin picnic kuului luonnollisestikin asiaan. Edellisen kerran olin kaupungissa kahden siskoni kanssa vuotta aiemmin ja tuolloin nautimme eväämme huomattavasti kylmemmässä säässä. Nyt aurinko helotti kuumasti ja ateria oli katettu kauniisti Lontoon metrokarttakuosisen "Tea Towelin" päälle. Ostaessamme kyseistä keittiöpyyhettä nimenomaan tähän tarkoitukseen, totesin, että tämähän on kätevä mökillä astiapyyhkeenä. Tällaista "sopii hyvin mökille"-ilmiötä esiintyi pitkin kesää siellä täällä!

Näillä eväillä jaksaa taas pitkään.

Joka kerta löytyy vanhojen, tuttujen paikkojen lisäksi jotain uuttakin. Tällä kertaa etsiydyimme Luonnonhistorialliseen museoon, jonne oli muuten vapaa pääsy ja joka näytti olevan myös luokkaretkeläisten suosiossa. Mukavaa katsella sinne tänne sinkoilevia oppilaita, joita epätoivoiset opettajat kaitsevat - ja olla itse ihan lomalla! Upea, valtavan kokoinen rakennus piti sisällään useita eri näyttelyitä ja katsottavaa olisi riittänyt usemmaksikin päiväksi. Ehkäpä taas jollain tulevalla reissulla sitten uudestaan.

Tower Bridge Thamesilta päin.

Tower Bridgen lasilattia oli aika kauhistuttava!

Hotellimme sijaitsi Hyde Parkin ja Paddingtonin välimaastossa. Paddingtonin asemalla oli useita Karhuherra Paddingtoniin liittyviä patsaita ja esineitä, joita ei aiemmin oltu nähty siellä.

Tämä hurmaava karhuherra päivysti nimikkoasemallaan.

Viiden päivän reissun aikana ehti nähdä kaikenlaista, mutta silti ei ollut kauhea kiire säntäillä nähtävyydeltä toiselle. Hyvin jaksoi keskittyä kaupunkilomailuun, vaikka aavistuksen jo polttelikin päästä mökkimiljööseen. Tiedossa tosin oli, että pääsisimme mökille vasta seuraavan viikonlopun jälkeen. Olin nimittäin lupautunut valvojaksi kuopuksen pesisleirille. Kaikkea sitä lupaakin!

Ensimmäinen mökkireissu

Vihdoinkin alkoi loma ja pääsimme lähtemään OMALLE mökille. Auto oli tupaten täynnä, samoin peräkärry. Mukana kaksi nuorinta ja koirat. Kun tultiin mökille, tuuli kovasti. Huomattiin, että pienellä suojaisalla lahdella on omat hyvät puolensa! Tuuli oli tuonut terassille sekä siitepölyä että kivipölyä, joten eipä se kivipöly sitten tainnut erityisemmin haitatakaan. Jollei sitä olisi, olisi kuitenkin siitepölyä. Samapa se meille, mitä terassin lattialta ja kaiteilta lopulta pyyhitään. Työmaalla oltiin ahkeria. Koneet (murskaimet) olivat käynnissä iltakymmeneen saakka, mutta ääni oli kuitenkin oikeastaan tasaista taustamelua, johon tottuu. Onhan sitä aikoinaan tottunut Sturenkadun raitiovaunuihinkin, vaikka niiden kirskunta ja kolina eivät yhtäjaksoisia olleetkaan.

Purettiin tavaraa pakkauksista ja ensitöiksi koottiin pari sohvasänkyä. Saatiin myös tuli takkaan. Savutti se jonkin verran, vaikka poltettiinkin ensin sytytysnestettä hormistoon laitetussa ruostuneessa ananaspurkissa edellisten omistajien vinkkien mukaisesti. Tulipesä siinä takassa on oudon pieni, klapien pitää olla aika pieniä mahtuakseen sinne kunnolla. Mutta mukavasti takka kuitenkin lämmittää ja onpahan hyvä siksikin, että saatiin kätevästi poltettua ainakin osa pakkausjätteestä. Osa vietiin suosiolla pahvinkeräykseen ja kaatopaikalle.

Siivoiltiin ja heitettiin paljon tavaraa pois. Ruuvasin irti seinillä olevia ripustuskoukkuja ja koriste-esineitä. Nostalgisia tunteita heräsi etenkin niitä itseveistettyjä puutappeja ruuvaillessa. Meidän mökissä vaatteet ja tavarat laitetaan kuitenkin lipastoihin ja henkareille! Hellyin sen verran, että annoin Penkkiurheilijan pitää oman petipaikkansa vieressä pari pylpyrää. Päättelin niissä piilevän jotain alkukantaisen miehistä, johon ymmärrykseni ei riitä, mutta joiden katselu ei kuitenkaan horjuttaisi liiaksi mieleni tasapainoa. Ei niihin silti saisi jättää roikkumaan mitä tahansa, eikä varsinkaan pysyvästi!

Näitä kuulkaas riitti. Tämä yksilö sai luvan jäädä.

Vaikka tavaraa tuotiin mökille hurjan paljon, ostoslistalle kertyi silti koko ajan uusia tuotteita: imuri + muita siivousvälineitä, takkavälineet, petauspatjat meidän sänkyyn, maalia... Muutoksia alkoi tapahtua niin mökin ulkoasussa kuin pihapiirissäkin. Kiskoin irti ikkunoiden rimaristikot, jotka olivat onneksi melko heikosti kiinni. Ikkunat näyttivät ulkoa päin mielestäni huomattavasti paremmilta ja sisälle puolestaan tuntui tulevan paljon enemmän valoa (tosiasiassahan nuo ristikot eivät kovinkaan paljon voineet estää valon kulkua). Alettiin raivata ensin rantaa. Pientä ja pienehköä, sekä lopulta jo vähän isompaakin koivua, mäntyä ja kuusta heivattiin nurin ihan tosissaan. Näkymän laajenemisen myötä järvikin tuntui hiukan suurenevan, mikä huomioitiin ilolla. Oma hommansa oli tietenkin raahata oksia ja pätkittyjä runkoja omiin paikkoihinsa. Mutta intoa oli kovasti ja kaltaiseni hätähousu jaksaa rehkiä etenkin silloin, kun työn tulos näkyy välittömästi.

Puuta ja pusikkoa kaatui!

Löydettiin paikallinen kebab-pitseria, joka testattiin ja todettiin oikein hyväksi. Ei kuitenkaan sentään legendaarisen Jämsän Taksimin veroiseksi. Tämä miniloma antoi esimakua mökkeilystä. Vaikka oletettavasti joskus vielä koittaisi sekin päivä, jolloin tultaisiin mökille ilman peräkärryä ja valtavia tavararöykkiöitä, sekä paikan päällä ihan vain oltaisiin ja nautittaisiin. Nuoriso-osasto tosin jo osasi tuonkin taidon ja viettikin lähes kokonaisen aurinkoisen päivän ruutujensa ääressä. Tulipahan testattua toimiva nettiyhteyskin, joka taitaa olla kaikenikäisille nykymökkeilijöille ensiarvoisen tärkeää! Lapsukaiset kävivät muuten ulkoilemassakin: soutivat meidän järven lähes päähän saakka (pari kilometriä) ja löysivät matkallaan jännittävän valtavan kokoisen siirtolohkareen, jonka päälle vanhempi kiipesi. Toinen kuvasi ja hurjalta näytti.

Edelleenkin hankintalistalle jäi runsaasti tuotteita ja nikkarointi-ideoiden määräkin vain kasvoi. Selvästikin olimme vasta jonkin alussa. Seuraavan kerran pääsisimme mökille vasta juhannusviikolla, syistä, jotka selviävät seuraavassa postauksessa.

Kaupanteko ja briiffaus

Tarjous hyväksyttiin (eihän sitä nyt oikesti olisi tarvinnut epäilläkään, mutta pienesti epäiltiin kuitenkin) ja kaupanteko sovittiin pankkiin mökkipaikkakunnalle toukokuun puoliväliin. Myyjäpariskunta halusi kauppojenteon jälkeen lähteä vielä esittelemään mökkiä ja antamaan käyttöohjeita. Ehkä halusivat nähdä uudet omistajat mökkimiljöössä, että sovitaanko varmasti sinne.

Tärkeitä ja vielä tärkeämpiä.

Jälkikasvua lähti edustamaan tällä kertaa nuorin poika, joka oli muiden lasten tapaan (kuopusta lukuunottamatta) nähnyt mökistä vain iPadilla ja kännyköillä räpsittyjä kuvia. Allekirjoitusten jälkeen lähdettiin sitten mökille. Edelliset omistajat olivat antaneet avaimet jo heti kättelyssä (vaikka sovittiin mökin luovutus vasta 1.6. alkaen) ja vaikuttivat tyytyväisiltä nopeisiin kauppoihin. He olivat itse rakentaneet mökin 80-luvun lopussa ja mökkeilleet ahkerasti aina viime vuosiin saakka, jolloin ikä ja terveys alkoivat asettaa rajoitteita. Kerrassaan suloisia olivat, kun huolella esittelivät paikkoja ja kertoivat kuinka saada takka vetämään hyvin tai missä pestä hampaat iltaisin. Kun kysyin onko haikeaa luopua mökistä, vastaus tuli heti ja varmasti: "Ei. Aika aikaa kutakin". Hyvä niin, emme siis vieneet väkivalloin kenenkään unelmaa toteuttaaksemme omaamme.

Tavallisen näköiset erityisen tärkeät!

Kun mökin aiemmat asukkaat lähtivät, jäimme vielä fiilistelemään hetkeksi. Alkuperäisväki oli jättänyt sopimuksen mukaan joitakin huonekaluja, joista osa kelpasi sellaisenaan tai hiukan tuunattuna meillekin. Tein mielessäni listaa hankittavista asioista. Aika paljonhan niitä oli, mutta olimme varautuneet siihen ottamalla jonkin verran ylimääräistä lainaa. Huussi esimerkiksi oli "to do"-listan kärjessä. Vanha saavisysteemi on varmaan aikanaan ollut verraton, mutta kompostikäymälää me sinne aloimme suunnitella. Sen verran suuri porukka meitä on, että saisi sitä saavia olla tyhjentelemässä yhtenään. Eikä se taatusti tulisi olemaan kenenkään lempipuuhaa.

Huussi alkuperäiskuosissaan

Ihan varmoja emme olleet siitä, mitä huonekaluja mökille jäisi, mutta arvelimme, että ehkä joutuisimme kaatopaikkakuormaakin kasaamaan. Kotona olin jo koonnut mökille lähteviä astioita, tekstiilejä ja huonekaluja sekä hahmotellut mökin sisustuksen päälinjoja (värimaailmaa ja sensellaista, joka ei ollut Penkkiurheilijan mielestä lainkaan relevanttia). Ikeassakin oli käyty (reissu numero 1), samoin Askossa ja kotona odottelikin melkoinen läjä tavaraa. Ennen mökkikauden avaamista piti kuitenkin saada vielä lukuvuosi pakettiin!

Ja mikä parasta: Penkkiurheilija oli heikkona hetkenään luvannut (muistaakseni jopa ihan oma-aloitteisesti, tai kenties pienesti johdatellen), että koska minä olin sitkeästi ja itsenäisesti hoitanut oikeastaan kaiken mökin hankintaan liittyvän aina etsimisestä näyttöjen sopimiseen, lainaneuvotteluihin  ja kaupantekoon saakka, hän voisi sitten tehdä sitä "pientä pintaremonttia", jonka tarvetta mahdollisesti ilmenisi. Eipä tainnut raukka tietää mitä lupasi! Mutta reilu peli, eikö?

Epäilyksiä

Jo kotimatkalla alkoi epäilyttää. Toukokuisessa asussaan mökkipiha ei ollut parhaimmillaan, vähän ankea ehkä. Oliko se järvi kuitenkin ihan liian pieni? Vastarannalle oli meidän kohdalla osapuilleen 50 m. Eihän se ole järvi eikä mikään Keiteleen rannalla asuneelle. Eikä muuten ollut edes hiekkapohjaa! Ja vesikin oli ruskehtavaa, suoperäistä. Ranta jyrkkeni nopeasti, eikä pohjalle tuotu hiekka oikein näyttänyt pysyvän viiran päällä. Laituri pikkuinen ja kallellaan...

Järvi vai uima-allas?

Entä se kivilouhos? Kun ne räjäyttelevät, voisiko kivenmurikoita lentää meille saakka, vähintäänkin hiekkapölyä varmaan ja mahtavatkohan koneet häiritä liiaksi? Kuuluuko melu aamusta iltaan lomailijan herkkiin korviin? Grillikatos puolestaan oli ihan kamala erähenkinen keloviritelmä. Ja tontilla kauheasti mäntyjä jottei vaan päivä pääsisi liiaksi paistamaan kaupunkilaisten kalpeille kasvoille.

Ei voine kehua pihan kaunistukseksi.

Julkisivu sentään hiukan parempi.

Aitta, hmm, se oli kyllä jokseenkin outo. Työmaakopista kyhätty vinolattiainen rakennus. Tunkkainen ja vähän pimeä. Entä sitten liiterin varasto! Jotkut onnekkaat löytävät vanhoilta ullakoilta tai varastoista aarteita. Tämä meidän mökin varasto näytti lähinnä rojuvarastolta. Sellaiselta, jonne sullotaan säilöön ja piiloon kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta tai "ehkä-tätä-joskus-vielä-tarvitaan"-tavaraa.

Aitantaus

Romuvarasto

Mökin ikkunoissa näytti olevan hyttysverkot, ovessa ötökkäverho ja kuisti täynnä hyttyssavuja. Ettei vaan paikka olisi oikea hyttysten paratiisi? Mitähän tulikaan oikein tehtyä? Päätettiin kuitenkin, että yritetään! Että eiköhän mökin saa myytyä seuraavalle, jos tuntuu siltä, ettei me mitään mökkiläisiä ollakaan. Että jos halutaankin käyttää kaikki kymmenet tuhannet mökkilainaan menevät eurot vaikkapa kaukomatkailuun. 

Tämäkö se on?

Malttamattoman mökinetsijän oli vaikeaa odottaa seuraavaa näyttöä. Mökkimatka oli sopiva - alle kaksi tuntia kotoa. Perillä mäntykangasmaisema, kapea järvi ja tontilla useita rakennuksia. Vesi korkealla, ulottui lähes laiturille saakka. Paikat siistissä kunnossa, sähköt, kantovesi, erillinen sauna. Majoitustilaa runsaasti, asuntovaunukin näytti mahtuvan pihaan. Läheiseltä kivilouhokselta kuului jylinää, mutta ei se silti peittänyt linnunlaulua. Kylälle matkaa 12 km, josta soratietä vain pari kilometriä, ei naapureita lähietäisyydellä. Pienellä (suhteellista toki) päivityksellä kahdeksankymmentäluvun helmi loikkaisi 2010-luvulle.

Tässäkö saunotaan kesä?

Kuopus oli mukana ja näki mielessään koirien kirmailevan pihapiirissä. Jälkikasvun edustajana hän hyväksyi mökin armollisesti. Edellisen ostoyrityksen jäljiltä tuntui, että nyt ei pelleillä, vaan tartutaan kiinni. Penkkiurheilija empi, mutta minähän se meidän perheessä olenkin se toiminnan ihminen, joten pienen neuvonpidon jälkeen täräytettiin tarjous - suoraan hintapyyntö! Sehän oli sitten siinä, vaikka toki välittäjän piti vielä ottaa yhteyttä myyjiin, jotta hyväksyvät (tai hylkäävät) tarjouksen. Välittäjä lupasi ottaa seuraavana päivänä yhteyttä. Siispä odottelemaan sitä!

Potentiaalia!

Harrastus tämäkin

Etsintä jatkui. Alkoi löytyä varteenotettaviakin vaihtoehtoja. Yhdelle viehättävälle vuokratontille oli rakennettu erillisiä pikku rakennuksia: sauna, nukkuma-aitta ja ruokailutila. Heräsi ajatus, että entä jos ostetaankin tontti ja aletaan rakentaa pikkuhiljaa rakennus kerrallaan. Kun on tuo asuntovaunukin olemassa valmiiksi majoitustilaksi ja kaiken kukkuraksi kätevä, nikkarointitaitoinen puoliso. Katsomamme kohteen viehättävyyttä lisäsi epäilemättä kuvista säännönmukaisesti kurkisteleva pieni cotton - ihan niinkuin meidän Manu! Siirryttiinkin sitten etsimään tontteja ja yhtä käytiin katsomassakin. Ei se oikein vakuuttanut. Aikamoinen homma siinä rakentamisessa kuitenkin olisi ja tonttikin näytti kevättalvella varsin rumalta, estetiikka edellähän tässä mennään!

Lapset, jotka olivat jo uupuneet kyselemään "milloin se mökki oikein ostetaan?" virkistyivät konkreettisista toimista. "Onko meillä oma mökki jo ensi kesänä?" Varovaisia lupauksia, "ehkäpä onkin, katotaan nyt".

Tuttu näkymä näytöllä!

Toukokuussa alkoi tapahtua. Löysin kiinnostusta herättävän mökin. Sovin esittelyn ja Penkkiurheilijakin lähti mielellään mukaan. Oli siinä mökissä paljon hyvääkin, mutta rantaan ainakin 200 askelmaa. Mitenkähän niitä kipuaisi parinkymmenen vuoden kuluttua nivelrikkoisin polvin tai kuinka kätevät olisivat pikku taaperoille, joita ehkä jo jonkun vuoden kuluttua kirmailisi mummilan mökillä? Eikä pihaan saanut tuotua lisämajoitustilaksi kaavailtua asuntovaunuakaan. Sitäpaitsi viimeinen "soratiepätkä" oli yli 30 kilometrin mittainen. Ei hyvä, ei!

Seuraavan mökin pihalla käytiin päivää ennen näyttöä. Sepä oli oikein mukava. Pienellä kohennuksella siitä saisi kelpo mökin. Niin kiva se oli, että seuraavana päivänä se olikin jo mennyt heti ensiesittelyssä.

Jälleen löytyi kiinnostava mökki, tällä kertaa ihan eri suunnalta kuin aiemmin. Sovittiin näyttö. Kävin päivittäin fiilistelemässä kuvia ja sisustin mökkiä mielessäni. Mitä enemmän mökkiä katseli, sitä enemmän se alkoi tuntua meidän mökiltä. Päivää ennen näyttöä huomasin hintapyynnön pompanneen 10 000 eurolla. Merkillistä! Yritin soittaa välittäjälle saamatta yhteyttä. Laitoin sähköpostia ja aloin jo tuskastua. Vihdoin välittäjä soitti ja kertoi, että mökin omistajille oli iskenyt ahneus, kun kyselyjä oli tullutkin niin paljon. Mökki oli ollut jo aiemmin myynnissä tuolla kalliimmalla hinnalla, mutta ei ollut mennyt kaupan. Välittäjä kehotti lähtemään näyttöön ja tarvittaessa rohkeasti tarjoamaan aiemman hintapyynnön perusteella. Äitienpäivänä käytiin katsomassa ja vaikkei mökki mikään täydellinen ollutkaan, tehtiin kuitenkin tarjous, joka oli muutamia tuhansia euroja alle alkuperäisen hintapyynnön. Äitienpäivälounasta paikallisessa ravintolassa syödessä katseltiin muita ruokailijoita sillä silmällä, josko tässä vaikka naapureiksi aletaan.

Jotakuinkin tällainen äitienpäivälounas.

Kun kerran reissuun oli lähdetty, niin käytiinpä samalla katsomassa toista samalla suunnalla ollutta mökkiä. Sehän oli oikeinkin mukava, nimittäin jos pitää pohjoiseen avautuvasta maisemasta, pienestä järvestä, ahtaasta piha-alueesta ja naapurin sotkuisen pihan läpi ajamisesta. Ikkunoiden läpi tirkisteltäessä sisätilat näyttivät ihan kelvollisilta. Sisällehän emme päässeetkään, kun välittäjäpolo oli ottanut väärät avaimet mukaan. Se siis siitä mökistä.

Tarjoukseemme vastattiin tulemalla alaspäin vaivaiset pari tonnia. Me nostimme tarjoustamme siihen alkuperäiseen hintapyyntöön ja kerroimme, että enempää ei tipu. Kaupanteko tyrehtyi siihen. Välittäjä oli tosi pahoillaan tapahtuneesta ja kertoi toimeksiannon päättyneen tuon kohteen osalta tähän. Siinäpähän jäivät myyjät nuolemaan näppejään, tuskinpa kukaan muukaan oli kiinnostunut tuosta mökistä tuohon hintaan. Defenssimekanismit alkoivat toimia välittömästi: huonohan se olisi ollutkin. Olisi pitänyt tehdä keittiöremontti, suurentaa pihaa ja hankkia sähköt. Nukkumatilaa ei olisi ollut tarpeeksi ja nurmikonleikkuu olisi ollut iso urakka. Mutta olisi se silti ollut hyvän työkaverin vanhempien mökin lähellä ja mukavalla kylällä...

Välittäjällä oli kuitenkin tarjota samalta paikkakunnalta toinenkin mökki. Olin jo tuon bongannutkin, ja vaikkei se mitään väristyksiä herättänytkään, oli siinä monta asiaa ihan kohdillaan. Sovimme näytön seuraavalle viikolle.

I Have a Dream!

Martin Luther Kingillä oli unelma. Niin minullakin. Minun unelmani oli kyllä aika tavalla pienempi. Kyllä ihmisellä pitää mökki olla, ajattelin. Jos on pitkät kesälomat ja kätevä Penkkiurheilijapuoliso, soveltuu mainiosti mökkiläiseksi. Onhan niitä mökkejä meillä. Joka kesä on ajettu yli 600 kilometriä suuntaansa, usein asuntovaunu perässä, eli siis hitaasti. Matkan aikana ehtii moneen kertaan arvuutella kuinka suuri inisevä verenimijälauma tällä kertaa odottaa herkkää kaupunkilaishipiää Koillismaalla. Jok´ikinen vuosi anoppi vakuuttelee uskollisesti "no ei kait näitä sääskiä ole paljonkaan, kyllä näitten kanssa pärjää". Ei oikein tahdo pärjätä, ei! Toinen mökki on kyllä lähempänä, "vain" 300 kilometrin päässä. Siellä on tilaa. Niin paljon, että papan on somaa ripustella mökkikamppeita seinään kiinnitettyihin käteviin tappeihin. Tiedättehän nuo viehättävät puhdetöinä veistellyt puiset pylpyrät, joihin voi laittaa roikkumaan ihan mitä vaan. Enimmäkseen kuitenkin virttyneitä lökäpöksyjä tai mainoslippiksiä menneiltä vuosikymmeniltä.

Siispä tarvitaan oma. Sellainen, jonne voi mennä ihan milloin itselle sopii. Jonka voi sisustaa ihan niinkuin haluaa. Jossa paistaa aina aurinko. Jossa ei ole yhtään hyttystä. Ja jossa ollaan aina hyväntuulisia ja onnellisia!

Huvila...

...vaiko hökkeli?

Aloin harrastaa mökinetsintää hakusanalla "mökkejä myytävänä". Olihan niitä. Parin vuoden harrastelun jälkeen Penkkiurheilijakin alkoi lämmetä ajatukselle. Ei sentään niin paljoa, että olisi omaa (kallisarvoista, joskin runsasta) ruutuaikaansa uhrannut asialle. Mutta käytiin kuitenkin keskustelua mökin kriteereistä: meri vai järvi, sähköt vai aurinkopaneeli, hirsi vai lauta, yli vai alle 200 km, itään vaiko länteen? Yksimielisiä oltiin ainoastaan siitä, että ranta se olla pitää. Kuvitella, että joku rakentaa mökin kuivalle maalle! Järven rannalla lapsuutensa viettäneen ymmärykseen eivät mahdu kuivanmaan mökit. Eikä edes mikä tahansa ranta kelpaa. Rantamökkinä tarjoteltiin puropahasen tai jopa tekolammen rannalla olevaa rakennusta. Täydellistä ei heti löytynytkään, merkillistä! Jos oli sopivan matkan päässä, oli ruma ja kallis. Jos oli mukava ranta, oli pieni, eikä ollut tietä perille. Jos oli kaikinpuolin sopiva muuten, sijaitsikin saaressa.

Etsinnät siis jatkukoot!