Epäilyksiä

Jo kotimatkalla alkoi epäilyttää. Toukokuisessa asussaan mökkipiha ei ollut parhaimmillaan, vähän ankea ehkä. Oliko se järvi kuitenkin ihan liian pieni? Vastarannalle oli meidän kohdalla osapuilleen 50 m. Eihän se ole järvi eikä mikään Keiteleen rannalla asuneelle. Eikä muuten ollut edes hiekkapohjaa! Ja vesikin oli ruskehtavaa, suoperäistä. Ranta jyrkkeni nopeasti, eikä pohjalle tuotu hiekka oikein näyttänyt pysyvän viiran päällä. Laituri pikkuinen ja kallellaan...

Järvi vai uima-allas?

Entä se kivilouhos? Kun ne räjäyttelevät, voisiko kivenmurikoita lentää meille saakka, vähintäänkin hiekkapölyä varmaan ja mahtavatkohan koneet häiritä liiaksi? Kuuluuko melu aamusta iltaan lomailijan herkkiin korviin? Grillikatos puolestaan oli ihan kamala erähenkinen keloviritelmä. Ja tontilla kauheasti mäntyjä jottei vaan päivä pääsisi liiaksi paistamaan kaupunkilaisten kalpeille kasvoille.

Ei voine kehua pihan kaunistukseksi.

Julkisivu sentään hiukan parempi.

Aitta, hmm, se oli kyllä jokseenkin outo. Työmaakopista kyhätty vinolattiainen rakennus. Tunkkainen ja vähän pimeä. Entä sitten liiterin varasto! Jotkut onnekkaat löytävät vanhoilta ullakoilta tai varastoista aarteita. Tämä meidän mökin varasto näytti lähinnä rojuvarastolta. Sellaiselta, jonne sullotaan säilöön ja piiloon kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta tai "ehkä-tätä-joskus-vielä-tarvitaan"-tavaraa.

Aitantaus

Romuvarasto

Mökin ikkunoissa näytti olevan hyttysverkot, ovessa ötökkäverho ja kuisti täynnä hyttyssavuja. Ettei vaan paikka olisi oikea hyttysten paratiisi? Mitähän tulikaan oikein tehtyä? Päätettiin kuitenkin, että yritetään! Että eiköhän mökin saa myytyä seuraavalle, jos tuntuu siltä, ettei me mitään mökkiläisiä ollakaan. Että jos halutaankin käyttää kaikki kymmenet tuhannet mökkilainaan menevät eurot vaikkapa kaukomatkailuun.