Terassintekoa osa 2

Valujen kuivuttua alkoi terassin rungon teko. Päivä oli lämmin, joten rakentajalla kului runsaasti Vichy-vettä. Minä ehdin koirien kanssa soutelureissulle ja lukea kirjaakin Penkkiurheilijan ahertaessa. Istutin myös kukkasipuleita, joita olin ostanut pilkkahintaan paikallisen S-marketin poistohyllystä. Saattoipa olla jo turhan myöhäinen aika istuttaa kevätkukkasipuleita, mutta investointi ei ollut järin suuri: viisi daalianmukulaa maksoi 25 senttiä pienen hinnoitteluvirheen jälkeen. Terassikehikko tuli valmiiksi hyvissä ajoin illalla, joten Penkkiurheilija ehti taas ilta-ajelulle. Tällä kertaa kuitenkin ypöyksin. Minä nimittäin jäin mökille Kuopuksen seuraksi. Kuopuksen, joka tuli mökille sekä lomailemaan että maalaushommiin.

Neljäs terassinrakennuspäivä oli jälleen lämmin. Rakentaja pätki sirkkelillä terassilaudat määrämittaisiksi ja minä merkkasin ruuvinkohdat ja porasin lehtikuusilautaan reiät. Lehtikuusi on niin tiukkasyistä, että reiät kannatti tehdä etukäteen ennen ruuvausta.





Kuopus aloitti huussi-varasto-liiterirakennuksen maalauksen, jota kävin itsekin välillä maalailemassa. Välillä hain lisää maalia maalarille ja Vichyä terassimiehelle. Iltapäivä oli sen verran kuuma ja auringon porotus terassille niin ankaraa, että rakentaja piti melko pitkän siestan ennen kuin sai homman valmiiksi. Mutta niin vain tuli valmista ensimmäisen mökkiviikon aikana!



Viimeisteltiin vielä terassinympärystä kasaamalla tontilta ja lähiympäristöstä löytyneitä kiviä peittämään pilariharkot. Koska terassi tuli lopulta korkeammalle kuin oli alunperin ajateltu, pitänee harkita jonkinlaista kaidetta reunaan. Siihen on jo idea, joka toteutetaan varmaan heinäkuussa. Nyt vain odottelemaan aurinkoisia päiviä!

Prätkäreissu

Terassinteon lomassa lähdettiin vähän päristelemään. Lähes helteisessä säässä oli aika tukalaa pukea kaikki kamppeet päälle. Ajaessa huomasi kuitenkin niiden tarpeellisuuden. Vaikka edellisestä reissusta oli jo reilu viikko, eikä harjoitusta siis ollut vielä paljonkaan takana, osasin istua nyt paljon rennommin kyydissä. Ajeltiin nelisenkymmentä kilometriä Woikosken tehdasalueelle. Kun oli puurrettu päivä terassin kimpussa, oltiin paikalla vasta museon suljettua ovensa. Niinpä piti vain tyytyä kuljeskelemaan ja katselemaan ympärilleen viehättävässä vanhassa tehdasmiljöössä. Tehdas toimii edelleenkin, eikä varsinaiselle tehdasalueelle ollut pääsyä ilman museokäyntiä.

Woikosken tehtailta toimitetaan kuluttajille mm. nestekaasua, kotihappihoidon laitteita sekä hitasuskoneita ja -tarvikkeita. Lisäksi siellä valmistetaan teollisia, elintarvike- ja erikoiskaasuja erilaisiin teollisuuden ja terveydenhuollon käyttötarkoituksiin. Perinteikäs tehdas on perustettu jo vuonna 1882 ja tuon vuosikymmenten kulumisen saattoi havaita toisin paikoin jo rappeutuneista ja unholaan jääneistä yksityiskohdista tehdasalueen liepeillä.

Tämä reissu oli niin pikainen, että käytännössä vain ajoimme paikalle, riisuimme ajokamppeet (kova homma), kuljeskelimme alueella katsellen ja kuvaten, puimme taas ajokamppeet yllemme (edelleen kova homma) ja lähdimme takaisin mökille.  

Terassintekoa osa 1

Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut, minusta auringon pitää päästä paistamaan mökkipihaan. Nyt kun puita on kaadettu jo lukuisa määrä, tämä teesi toteutuu. Koska terassimme on katettu, sinne ei paista aurinko oikeastaan ollenkaan. Ja koska auringonpaisteessa on varsin mukava istuskella, toivoin Penkkiurheilijalta aurinkoterassia. Hän lupasi sellaisen toteuttaa. Niinpä tämä kesäloma alkoi raksapuuhilla. Penkkiurheilija päristeli paikalle jo sunnuntaina prätkällään ja me puolestamme ajelimme autolla koirien kanssa vasta maanantaina. Sekä maanantai että tiistai olivat sateisia päiviä, joten terassihommat edistyivät vain sen verran, että haimme tarvikkeita paikallisesta erinomaisen palvelun puutavaraliikkeestä.

Keskiviikkona työt käynnistyivät. Ensin piti kaivaa perustuspilareita varten kuopat. Vastaan tuli juuria, isoja kiviä ja jokin mystinen putki. Sopiviin väleihin sai kuitenkin niitä kuoppiakin kaivetuksi. Vähän piti tinkiä terassin korkeudesta (tuli korkeammalle kuin ajateltiin), kun alkoi tulla kertakaikkisen isoja kiviä vastaan useammassa kohtaa.





Minun osuuteni oli kärrätä kaksi (painavaa) kottikärryllistä soraa pihatiemme liittymästä, johon ilmeisesti aura-auto oli sitä kasannut tieltä lumen mukana, Sahasin myös rautasahalla (rälläkkä mokoma oli jäänyt kotiin!) kymmenen pätkää kierretankoa täsmälleen ohjeiden mukaisesti. Jonkin ajan kuluttua Penkkiurheilija sahasi jok'ikisestä vielä viisi senttiä pois. Lienee sanomattakin selvää, että lopullisessa valuvaiheessa ne viisi senttiä olisivat olleet monessa harkossa kullanarvoisia.





Torstaiaamu aloitettiin kauppareissulla. Haettiin vielä yksi pilariharkko ja sen alle laatta. Mökille päästyämme aloitimme betonin sekoittamisen. Kun oltiin sekoitettu ensimmäinen erä, huomattiin, että raaka-aineita oli liian vähän. Tai vettä kyllä piisaa järvessä, mutta kuivabetonijauhetta oli liian vähän. Valettiin kuitenkin kaikki ne, joihin tavaraa riitti ja sitten Penkkis lähti taas kylille. Siinä vaiheessa minä nappasin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen (onpas muuten osuva nimi!) ja painuin laiturille lukemaan. Sivumennen sanoen tuo kirja on kerrassaan mainio kesälomakirja. Siinä on nimittäin yli 550 sivua, joten ihan hetkessä sitä ei lue edes pikalukija.



Homma jatkui tovin kuluttua. Onpa onni, että tuohon rakennustarvikeliikkeeseen on vain n. 15 kilometrin matka. Eikä mökki ole saaressa. Saimme kuin saimmekin kaikki pilariharkot täytettyä betonilla ja kiinnitettyä kuhunkin kierretangot (varmistus oli ilmastointiteipillä kuivumisen ajan). Koska valun piti kuivua vuorokauden verran, lähdettiin joutessamme prätkäajelulle, josta on oma postauksensa.

Viimeiset tämän lajin juhlat

Meillä vietettiin kuopuksen rippijuhlia. Oli oikein mukavaa. Pitkästä aikaa kummatkin isovanhemmat osuivat yhtä aikaa juhliin. Heillä olikin paljon tarinoita toisilleen. Rippikoululeiri oli sujunut hyvin ja kotiin palasi iloinen, joskin myös haikea tyttö. Lohduttelin häntä, että nyt on vielä koko kesä edessä ja monta tilaisuutta nähdä uusia kavereita. Toisin kuin itselläni, joka raukka kävin rippikouluni vasta kesän lopussa, elokuussa.
.


Serkkutyttö oli samalla leirillä ja serkkupoika toisen puolen suvusta samaan aikaan toisella leirillä eri paikassa, joten suuri osa sukulaisista jatkoi meiltä seuraavaan juhlapaikkaan. Mukavaa, että jaksoivat tulla myös meille. Meillä on juhlittu rippijuhlia aika isolla porukalla, vaikka vain lähipiiri on ollut paikalla - oma perhe, isovanhemmat ja kummit sekä kummankin sisaruksia perheineen. Äkkiä onkin saattanut olla jo nelisenkymmentä juhlijaa. Muutamat juhlat on pidetty yhdessä serkkuperheen kanssa ja tälläkin kertaa se olisi voinut olla yksi vaihtoehto.

Juhlissa on aina yritetty muistaa ottaa perhekuvia. Näistä voisi sitten teettää vaikka suurennoksen ja korvata olohuoneen lipaston päällä olevan seitsemän vuotta vanhan kuvan. Aika tavalla on perhe muuttunut tuona aikana. Lasten lukumäärä on kyllä sama, mutta koko on kasvanut. Esikoistytärtä lukuunottamatta kaikki lapset ovat venähtäneet pituutta ja lisäksi äiti leveyttä!

Vaikka rippijuhlat olivat viimeiset meidän perheessä, muita iloisia juhlia on varmasti vielä tulossa vuosien varrella.

Etelänloma

Kesäloman alkajaisiksi suunnattiin etelänlomalle. Päiväksi Tallinnaan. Penkkiurheilija tosin oli talvella sitä mieltä, että hän on käynyt jo niin monesti lahden toisella puolella, että kaupunki on koluttu läpikotaisin. Onneksi hän kuitenkin muutti mieltään ja lähti kanssani reissuun.

Nykyään etelänaapuriin pääsee aika ajoin todella halvalla. Meno-paluulippu maksoi itse asiassa vähemmän kuin yhdensuuntainen lähijunalippu pääkaupunkiin. Tiedän toki, että laivayhtiöiden kannattaa myydä halpoja lippuja houkutellakseen ihmisiä tax free -ostoksille kaljakärryjä roudaamaan. Siinä sivussa tosin laivoihin luiskahtaa meitäkin, jotka emme juuri rikastuta laivanvarustajia.

Tämä terminaali otettiin Eckerö Linen käyttöön  tänään!

Ostimme heti Tallinnan satamaan saavuttuamme  ühiskaartit (matkakortit), joihin latasimme päiväliput. Sitten hyppäsimme keskustaan vievään bussiin, josta vaihdoimme Virukeskuksessa Piritan suuntaan menevän bussiin. Jäimme pois teletornin kohdalla. Tämä Moskovan olympialaisiin 1980 (purjehduskisat pidettiin Tallinnassa) valmistunut televisiotorni on nykyään paitsi korkea näkötorni (Pohjois-Euroopan korkein avoin näköalatasanne 175 m:n korkeudessa), myös Viron uudelleen itsenäistymisen symboli. Elokuussa 1991 ihmisketju asettui tornin ympärille puolustamaan menestyksekkäästi tätä tärkeää rakennusta neuvostotankeilta ja -joukoilta. Samana päivänä Viro julistautui itsenäiseksi valtioksi.

Aikamoiset näkymät olikin ympäriinsä, joskin sateinen ja aavistuksen sumuinen sää heikensi näkyvyyttä. Supernopea hissi kiidätti meidät neljässäkymmenessäyhdeksässä sekunnissa 21. kerrokseen. Järkytyksekseni lattiassa oli pyöreä ikkuna, jonka yli en kyennyt kulkemaan. En, vaikka mitään järkevää syytä katetun aukon yli kulkemisen välttämiseksi ei ollut. Kaipa se liittyy jollain tavalla korkeanpaikankammoon, joka on alkanut jossain määrin vaivata näin vanhemmiten.

Penkkiurheilijan päätä ei huimannut

Tornin alaosassa oli elokuvateatteri, jossa näytettiin vartin välein hauska torniin liittyvä 3D-elokuva. Alakerrassa oli myös neuvostoaikaan liittyvä näyttely, johon oli koottu esineitä ja jossa kerrottiin tuosta ankeasta ajasta virolaisten elämässä. Monet esineet toivat muistoja omasta lapsuudesta 70-luvulta. Muistan joitakin made in USSR tavaroita - hiukan kolhoja ja pelkistettyjä, vähän niinkuin Ladatkin. Näyttelyssä oli myös kuvitteellinen virolaiskoti, joka olisi yhtälailla voinut olla Suomestakin. Tosin vähintään vuosikymmen aiemmin - näytti siis seitkytluvun suomalaiskodilta, mutta oli kahdeksankymmentäluvun virolainen versio.

Olimme nauttineet laivalla tuhdin meriaamiaisen, joten vasta iltapäivällä tuli tarve syödä. Kävimme intialaisessa ravintolassa, jossa söimme kahdelle tarkoitetun menun. Se sisälsi monenlaista maukasta sopivina annoksina. Ihan parasta syödä tuollaisesta annoksesta! Lopuksi kuljimme vielä Raatihuoneen torin läpi ja jäimme hetkeksi katselemaan venäläisiä kansantanssiryhmiä. Kyllä nousi jalka kepeästi neidoilla ja nuorukaisilla!

Käveltiin hyvissä ajoin takaisin laivalle. Tällä kertaa emme tosiaan ostaneet kovinkaan paljon tuliaisia tai muitakaan ostoksia sen enempää maista kuin laivaltakaan. Mutta sentään yhden miesten tuoksun, joka olikin kuulemma oikeastaan alkuperäinen syy lähteä reissuun!

Prätkäelämää

Hyvä tavaton sentään! Minä en halunnut, että meille kotiutuu moottoripyörä. Ajattelin, että sen kyydissä on epämukava istua. Vaikka minulle vakuuteltiin (asiaa myytäessä), että pikkuteitä ajellessa voi aistia kesän tuoksuja, en uskonut. Minulle maalailtiin myös mielikuvia ajoreissuista Keski-Eurooppaan, huikaiseviin Alppimaisemin, kiemurteleville pikkuteille. Arvelin istuvani mieluummin tanakasti vaikkapa asuntoauton etupenkillä maisemia ihailemassa. Kävi kuitenkin sillä tavalla, että kun prätkä saapui ja istahdin eka kertaa kyytiin, ei se niin kamalaa ollutkaan. Ihan siedettävää. Oikeastaan jopa ehkä ihan kivaa. Eittämättä myös tuoksuja tulvi nenään, vaikkei ollut edes vielä tuomien tuoksunnan aika.

Pari päivää ensimmäisen pikkureissun jälkeen kävin kirpputorilla kuopuksen kanssa ja eikös vaan silmiini osunut lähes käyttämättömän näköinen pari moottoripyöräsaappaita. Ne istuivat kuin hansikas (tai tuhkimon lasikenkä), joten nyt ne ovat minun.



Seuraavien päivien ajan seurasin päivittäin Tori.fi -sivuston "Mototarvikkeet ja varaosat" osastoa etsien ajoasua. Naisten ajoasuja olikin yllättävän paljon tarjolla. Mitä lie kertonee? Löysin housut ja takin, joista takki tosin on yhden koon verran liian suuri. Mutta ostin sen kuitenkin, ja yksi pikkumatka onkin jo tehty niillä tamineilla.

Juuri nyt tuntuu siltä, että ehkäpä teemme tulevana kesänä jonkun pikkureissun. Vaikka saaristoon. Tai mökin maisemissa. Keski-Euroopan reissut saavat kuitenkin odottaa vielä jonkun tovin, jos sinne saakka edes lähdetään koskaan. Parhaalta kyyti on tuntunut kuudenkympin tai jopa sitä hiljaisemmassa vauhdissa. Moottoriteitä välttelemme kokonaan. Täysin rentoutuneena ja pelottomana en vielä kykene kyydissä istumaan. Penkkiurheilija Moottoriurheilija kyllä ajaa varsin turvallisesti, varmasti ja sääntöjä noudattaen, mutta onhan sitä kyydissä aika alttiina tapaturmille. Tiedä vaikka ote tyypin uumalta herpoaisi kesken matkan. Onkohan kukaan koskaan pudonnut vauhdista?

...ja suvi suloinen...

Niin vain saapui kesä ja alkoi kesäloma. Tämä lukuvuosi on ollut monella tavalla erilainen aiempiin verrattuna. Ei vähiten siksi, että olen ollut opettajana neljällekymmenelle ekaluokkalaiselle yhdessä armaan työparini kanssa. Jaetut ilot ovat olleet vähintäänkin kaksinkertaisia, mutta mikä parasta, myös murheet ja työhön vääjäämättä kuuluvat ikävät puolet ovat kuormittaneet paljon vähemmän kuin puolet. Melkoista matematiikka siis! Uutta opetussuunnitelmaa on otettu haltuun vaihtelevalla menestyksellä. Eniten harmaita hiuksia tuotti arvioinnin uudistuminen ja etenkin  oman kaupunkimme arviointilomakkeiden viimetippainen julkaisu ja niiden toimimattomuus. Mutta se kaikki on nyt takanapäin!

Viime vuonna aloitettiin kesäloma keskimmäisen lakkiaisilla. Tänä vuonna olo on paljon seesteisempi ja tyynempi. Kävimme kyllä juhlimassa kahdessa paikassa uusia ylioppilaita, mutta kotona on varsin levollista. Kukkia kaikkialla ja aikataulutonta elämää. Aamulla voi nukkua juuri niin pitkään kuin haluaa (paitsi jos puhelinsoitto herättää pöyristyttävästi jo puoli yhdeksältä!) Toki loppuviikkoa kohti tahti kiihtyy, koska valmistelemme Kuopuksen lauantaina pidettäviä rippijuhlia. Ne ovat kuitenkin melko pienimuotoiset juhlat verrattuna vaikkapa lakkiaisiin.

Kevät ja kesä ovat olleet tänä vuonna jopa pari viikkoa tavanomaista myöhemmässä. Sireenit alkavat aukoa kukintojaan, kielot kukkivat parahultaisesti ja koko kesä on vielä edessä päin. Tästä tulee jälleen hyvä kesä, näin uskon!