Mökkeilyä muualla

Niin vain kesälomareissu vei tänä kesänä vielä Koillismaalle Penkkiurheilijan lapsuuden kesämökkimaisemiin. Kaikki oli ennallaan: mökki, aitta, grillikatos, huussi-varastorakennus ja liiteri. Niin myös hyttyset. Omalla mökillä viime kesänä tuli pohdittua, että hyttysmäärä taitaa olla vakio mökillä kuin mökillä. Mutta ei se (onneksi) ollutkaan niin. Tämä pohjoisen hyttysmäärä on jotain käsittämätöntä. Naapurissa asuva sukulaismies tuumi, että ei niitä enää edes ole niin paljon kuin muutama viikko sitten. Kävimme kälyn ja heidän koiransa kanssa lenkillä, joka kulki suurimmaksi osaksi metsätiellä. Kävelyvauhti oli lähes maksimissa, mutta sankka hyttyspilvi seurasi meitä ihan koko matkan. Jossain vaiheessa suurin verenimijälauma ympäröi karvakuono Nelliä. Jos vaan olisi voinut, olisi kannattanut kuvata tuo ilmiö. Mutta ei pystynyt, eikä kyennyt! Monenlaisia hyttyskarkoitteita on käytössä ja ne tepsivät mitä tepsivät. Yöt voi kyllä nukkua rauhassa, kun pistorasiassa on Raidin myrkkyvekotin.
Täällä pohjoisessa moni asia on toisin (hyttysasian lisäksi). Juhannusruusu on vastikään aloittanut kukintansa. Meidän kotipihassa se kukki jo viikkoja sitten. Yöllä on merkillisen valoisaa. Vaikka napapiirille ja yöttömään yöhön on vielä matkaa, on valon määrä silti täällä merkittävästi suurempi.

Moneen kertaan on jo näillä mökkireissuilla harrastettu "Kipinän kellunta"-nimistä urheilulajia, johon tarvitaan pelastusliivit ja muutama kaheli, jotka hyppäävät jokeen yläjuoksulta ja antavat virran viedä mökkilaiturille saaakka. Itsekin olen moiseen osallistunut niin katselijana (ja kauhistelijana), varmistelijana (veneestä käsin) kuin tietenkin kahelina kellujanakin! Hauskaa puuhaa, ja mikä parasta, ihan ilmaista lystiä (olettaen, että ne pelastusliivit on jo hankittu aiemmin pääasiallisesti muuta tarkoitusta varten).

Karavaanari on kaikkien kaveri etenkin mökillä. Joskus on nimittäin ängetty neljäkin asuntovaunua tälle tontille. Sopu sijaa antaa, eikä tässä matkaparkissa olla mittailtu ihan niin tarkasti noita vaunuvälejä. Vaunut ovat olleet lähinnä yöpymispaikkoja ja taanneet pienen yksityisen sopukan sellaista kaipaaville.

Eipä enää tiskauspaikan maisema tästä parane!

Tämän reissun erikoisuus oli käydä perinteisen "kylille" suuntautuneen kauppareissun yhteydessä katsomassa viittä vaille valmista maailman suurinta hirsikoulua Pudasjärven keskustassa. Hieno on, ja toivottavasti tuon rakennuksen myötä sisäilmaongelmat ovat historiaa pudasjärveläisille. Liian moni suomalaiskoululainen ja koulussa työtään tekevä kärsii jos jonkinlaisista sisäilmaongelmista menettäen pahimmillaan terveytensä jopa loppuiäkseen.

Matka jatkui mökiltä vielä pohjoisempaan ja käytiinpä ihan länsirajan tuntumassakin, ennenkuin lähdettiin laskettelemaan kohti Lounais-Suomea ja raumlaissi jaarituksi.

Aherrusta

Täytyy sanoa, että vaikka työt ovatkin aamuisin käynnistyneet varsin leppoisasti, iltaa kohti on paahdettu menemään niin, että pensselit on laitettu purkkiin useimpina iltoina vasta yhdeksän tienoilla, tai jopa myöhemmin. Silloin onkin jo ollut kiljuva nälkä, eikä kukaan ole tietenkään ehtinyt laittaa ruokaa. Jollain tavalla tuo maalaustyö imaisee mennessään ja vaikkei itse työ taida olla yhdenkään meidän perheen maalarin mielestä niin mielettömän kiinnostavaa, työn jäljen välitön näkeminen miellyttää - ja paljon. Mökkimiljöössä tapahtuva muutos on ollut huomattava. Toiminnallisuuteen tämä remontti ei vaikuta juurikaan, mutta ulkonäköön ja mökin tyyliin sitäkin enemmän. Vaikka muutosta alettiin suunnitella jo viime kesänä ja se tuntui lähes välttämättömältä, jollain tavalla on tuntunut jopa hiukan surulliseltakin muokata edellisten omistajien huolellisesti tekemään työtä ja tyyliä. Vaikka siitä(kin)hän me maksoimme heille ja makselemme vielä monta monituista vuotta pankillekin.

Tällä erää saimme työt valmiiksi siihen pisteeseen, että kaikki rakennukset on maalattu (lukuunottamatta nurkka- ja otsalautoja sekä ikkunanpieliä). Mökin terassin tolpat ja kaiteet on vaihdettu ja maalattu, mutta saunarakennus odottaa vielä uusia kaiteita. Aitan kaiteet jätimme ennalleen ja ainoastaan maalaamme ne valkoisiksi. Mökin terassilla jätimme rantaan päin aukeavan sivun kaiteitta, koska tarkoitus on tehdä varsinaisen terassin alapuolelle aurinkoterassi. Nykyinen terassi on katettu niin huolellisesti ja sellaisella kattokulmalla, että aurinko ei totta vieköön pääse terassille paistamaan. Toisaalta sitten sadesäällä suojasta on vastaavasti hyötyä valtavasti. 

Juhannusta emme jääneet itse viettämään mökille. Velvollisuudet kutsuivat toisaalla, joten nuoriso pääsi mökkeilemään. Seuraavan kerran mökkielämää vasta parin viikon kuluttua, kun on ensin harrastettu jonkin aikaa karavaanarihommia Pohjois-Suomessa (Pudasjärvi. Tornio) ja heti perään pesisleiriä Raumalla. Tarkoitus on ehtiä tänä kesänä vielä ihan lomaillakin mökillä, kunhan saadaan vihdoin maalipurkit kiinni sekä sorkkaraudat ja sirkkelit pakattua. Tai sitten lomaillaan jossain välissä, jos näyttää siltä että intoa rakentamiseen riittää. Säät ovat suosineet maalareita. Vaikka kauniin sään olisi voinut mieluusti käyttää myös leppoisaan oleskeluunkin, maalauspuuhia ei kuitenkaan voi tehdä sateella, joten hyvä näin!

Luvattu mikä luvattu

Penkkiurheilija lupasi heikkona hetkenään (kenties tyytyväisenä mökkisaunan löylyistä, leppeästä mökkitunnelmasta ja/tai ihanasta vaimosta), että hänen vuoronsa uurastaa alkaa sitten, kun on aika remontoida. Minä kyllä muistan tuollaiset sanomiset taatusti tarkkaan! Vaikka työkavereilleni kehuskelinkin, että tänä kesänä minä lepäilen ja Penkkiurheilija raataa, en sentään ole ollut niin julma. Lissabonin reissusta voimaantuneina lähdimme mökille. Mukana oli lapsityövoimaa, joista toinen (Poika) tiesi alunperinkin tulleensa palkatuksi maalauspuuhiin mökkimaisemiin. Toinen (Kuopus) puolestaan hoksasi ansaintamahdollisuuden vasta isoveljen ynnäillessä työtuntejaan ja ansioitaan toisena päivänä ja liittyi hänkin junioriproletariaattiin. 

Remontissa rakentaminen alkaa purkamisesta. Vaikka purkaminen yleensä melko nopeaa onkin, sen huono puoli on, että kaikki purettu pitää sijoittaa jonnekin. Tässä tapauksessa purkamisesta syntyi vielä sellaistakin lisätyötä, että kaiteiden eri osat irrotettiin toisistaan ja aika jäätävä määrä nauloja niihin olikin aikoinaan isketty. Pula-ajan tapaan kaikki vaan hyötykäyttöön, elikkäs polttopuiksi! Paitsi naulat. Niitä on nyt niin paljon, että voisimme perustaa vaikka vanhoihin nauloihin erikoistuneen rautakaupan! Tuota liikeideaa täytynee vielä hiukan mutustella, niinkuin sitäkin kesäisin toimivan kolmihenkisen maalausfirman perustamista. Sen verran vikkelästi siveltimet liikkuivat (ainakin sinä iltana, jona oli luvattu ahkerasta uurastuksesta ekstrapalkkioksi kebabit), että firman avulla voisi poutaisena kesänä lyödä rahoiksi.

Miten niin muka pikkutarkka?

Ideana siis on vaihtaa terassin kaiteet ja kannatinpylväät uusiin. Pylväitä oli yhteensä kymmenen kappaletta, ja osa niistä vaati irrotakseen terassilautojenkin irroittamista. Ei siis mitään huippunopeaa puuhaa! Samaan aikaan kaideremontin kanssa mökki, aitta ja sauna ensin pestiin maalipesuaineella (tämä tuli tehtyä kyllä aikamoisen hutiloiden, mikä näin jälkikäteen mainittakoon) ja sitten maalattiin kauttaaltaan. Tämä työ on vielä tällä hetkellä osin kesken. Sekä aika että maali loppuivat. Kumpaakin on luvassa lisää ensi viikolla. 

"Kyllä laps o vaa soma nukkuessaa ja työskennellessää" sanoo vanha sananlasku Etelä-Savosta. Niin samaa mieltä, vaikka tuo sananlasku taisi syntyäkin vasta muutama päivä sitten. Totta puhuen tuolla telineillä roikkuessamme Poika valitteli työn rankkuutta (vaikka onkin vaihtelua jakelujuniorin arkeen), josta pääsimmekin keskustelemaan siitä, millaista vaikkapa sata vuotta sitten monen hänen ikäisensä suomalaisnuoren elämä on ollut. Tai millaista on monen paljon nuoremman lapsen elämä tälläkin hetkellä jossain etäällä. Työnteko ei ole kaikille vapaaehtoista eikä siitä maksettava korvaus edes millään muotoa verrattavissa tähän Pojan kesäduuniin. Yhden asian uskon Pojan ja Kuopuksen oppineen näiden muutaman päivän aikana: "Hei, sellaiseen karheaan kohtaan, tiedättehän, pitää laittaa oikein tooosi paljon maalia!"

Kansallispäivää ja Beetlehemiä

Tytär tiesi, että viimeisenä reissupäivänämme vietetään Portugalin kansallispäivää. Lissabonin kaupungin nettisivuilla oli maininta ko. päivästä ja siitä, kuinka liikennettä rajoitetaan juhlallisuuksien vuoksi. Tarkempaa tietoa siitä, mitä tapahtuisi ja missä, oli kuitenkin vaikeaa löytää. Koska sää oli edelleen lämmin (joskaan ei enää helteinen kuten ensimmäisenä päivänä), päätimme lähteä junalla Belémiin. Kaupunginosa on kuin onkin saanut nimensä ihan siitä alkuperäisestä Beetlehemistä. Kuuluisimpana nähtävyytenä alueella on Unescon maailmanperintökohteenakin tunnettu Belémin torni. Rannassa sijaitsi myös löytöretkeilijöiden patsas. Nuorimmainen matkalainen on erittäin innokas linna-, museo- ja näkötornifani, joten yhteen torniin sentään nousimme, siis tuohon löytöretkeilijöiden muistoksi pystytettyyn. Upeat näköalat sieltä olikin moneen suuntaan.

Kuljettuamme rantaa eteenpäin kohti Belémin tornia huomasimme väkijoukkoja, panssarivaunuja, sotalaivoja ja sotilaita. Kuulimme ja näimme ammuntaa merellä. Eräällä suurella nurmiaukealla oli sotilaita, jotka tähyilivät taivaalle. Liityimme tähyilijöiden joukkoon ja kyllä kannattikin. Ylhäällä korkeuksissa oli helikopteri, jonka sisuksista hyppäsi useita laskuvarjohyppääjiä. Kova tuuli vaikeutti heidän alastuloaan, mutta melko hallitusti kaikki pääsivät alas ja yhtä lukuunottamatta osuivat nurmikollekin. Tämä yksi raukka oli syöksyä mereen, mutta sai kuin saikin ohjattua itsensä kuivin jaloin alas.

Belémissä on paljon hienoja vanhoja rakennuksia, joista erityisesti Hieronymuksen luostari kiinnitti huomiomme. Kyseiseen luostariin (Unescon maailmanperintökohde muuten tämäkin) liittyy makea tarinakin: siellä on kehitelty leivonnaisresepti Pastéis de Belém, joita myydään läheisessä Pastéis de Belém -kahvilassa. Tarina kertoo, että leivonnaisresepti sai alkunsa, kun luostarissa oli valtavasti ylijääneitä kananmunan keltuaisia. Valkuaisia kun käytettiin nunnien esiliinojen tärkkäämiseen. Samantapaisia leivoksia (Pastéis de nata) myydään kaikkialla Lissabonissa kahviloista ja pastelerioista supermarketteihin, mutta alkuperäisellä reseptillä leivottuja vain kyseisessä kahvilassa. Juuri sillä hetkellä ei tuntunut tärkeältä jonottaa tiskille ostamaan originaaleja leivoksia, mutta nyt harmittaa. Toki maistoimme niitä kopioita, jotka nekin olivat maukkaita, mutta tämäkin makuelämys jää seuraavan reissuun!

Summa summarum: Lissaboniin täytyy vielä ehdottomasti tulla uudestaan! Ei ainoastaan vain, koska siellä on niin paljon kaikkea Euroopan suurinta ja mahtavinta (kauppakeskus Colombokin jäi Primarkia lukuunottamatta lähes täysin koluamatta), vaan koska paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Sitäpaitsi Mama lupasi, että kun seuraavan kerran tulemme, hän jättää meille käyttöön koko asuntonsa. Melkoista vieraanvaraisuutta, sanon minä. Kiitos rakkaalle Tyttärelle oppaana olosta ja kaikista järjestelyistä! Oli mukavaa käydä "uudessa kotimaassasi".

Tällaisen reissun jälkeen luulisi olevan virtaa remontoida vaikka koko mökki lattiasta kattoon. Aloitetaan kuitenkin varovaisesti terassin kaiteiden uusimisesta ja rakennusten maalauksesta!

Ihminen onnellisimmillaan

Yleensä olen reissuilla lukenut ahkerasti matkaopaskirjoja ja etsinyt niistä tietoa kunkin paikan historiasta, nähtävyyksistä, liikkumisesta jne. Tällä kertaa Tytär toimi asiantuntevana, kokemusperäisenä paikallisoppaana. Pääsin itse paljon helpommalla, mutta toisaalta nyt en oikein oppinut edes metrolinjoja ja -asemia, vaikka linjoja onkin vain neljä ja käyttämiämme asemiakin alle kymmenen. Samoin kartan hahmottaminen jäi vähän vaiheeseen. Ensi kerralla sitten ehkä paremmin. Tuohon kaupunkiin olisi nimittäin mukavaa palata vielä joskus.

Toisen reissupäivän päätimme pyhittää ostoksille. Ostaessaanhan ihminen on onnellisimmillaan, vai onkohan sittenkään? Suuntasimme kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Freeport Outletiin, joka mainittiin eräässä lähteessä Euroopan suurimmaksi outlet-ostoskeskukseksi. Syksyn Lontoon-reissullamme kävimme vastaavanlaisessa, enkä kyllä osaa hahmottaa kumpi oli suurempi, joka tapauksessa valtavia kumpainenkin! Alunperin meillä oli tarkoitus kulkea päämääräämme bussilla, mutta pahaksi onneksi bussi pyyhälsi juuri neniemme edestä ja seuraava olisi lähtenyt lähes kahden tunnin kuluttua. Päätimmekin mennä taksilla, koska taksikyydin hinta Portugalissa on hyvinkin eri luokkaa kuin Suomessa, eikä siis verottanut matkakassaa kohtuuttomasti. Outlet sijaitsi joen toisella rannalla ja sinne päästäksemme meidän piti tietenkin ylittää joki - yllätys yllätys, Euroopan pisintä siltaa pitkin! Vasco da Gama -silta on 17 km pitkä, joten kyllä - pidempi kuin Raippaluodon silta (Suomen pisin, n. 1 km) ja pidempi kuin sekä Öölannin silta (6 km) että Juutinrauman silta (yli 7 km). Kaikkia näitähän olemme siis ajelleet lomareissuillamme, kuten myös Suomen lyhimmän joen, Kuokanjoen yli (montakin kertaa). Mainittakoon, että vuoteen 1998 saakka Öölannin silta oli Euroopan pisin. Tuolloin siis Vasco da Gama -silta avattiin. Yhtä kaikki, pääsimme ostoskeskukseen ja teimme ihan hyviä ostoksia, etenkin Adidaksen myymälässä. (Ja sillalla huristelu oli, noh, ihan samanlaista kuin millä tahansa sillalla, kesti vain pidempään kuin koskaan aiemmin.)

Kuva lainattu http://www.roadtraffic-technology.com/projects/vasco-da-gama/vasco-da-gama4.html

Osteltuamme aikamme, palasimme Lissaboniin. Tällä kertaa ihan bussilla. Suuntasimme seuraavaan ostosparatiisiin: Colombo-kauppakeskukseen. Tytär muisteli tämän olevan Euroopan suurin kauppakeskus, mutta Google-haulla tuon tittelin nappaisi kyllä Westfield Stratford City Lontoossa. Jostain syystä olen nyt jumittunut tuohon "Euroopan suurin" -moodiin, mutta kerrankos sitä kilpaillaan suuruudesta ja mahtavuudesta.

Näkymä Tyttären kodista Colombon suuntaan.

Tämä Colombo sijaitsi kivenheiton päässä Tyttären Lissabonin kodista. Vieressä on myöskin maineikkaan lissabonilaisseuran Benfican kotistadion Estádio da Luz. Arvannette varmaan ketkä neljä perheenjäsentämme halusivat välttämättä tutustua stadioniin opastetulla kierroksella? Penkkiurheilija ja nuoriso kiertelivät tunnin verran mm. pelaajien aromikkaissa pukuhuoneissa ja edellisillan Portugali - Viro ystävyysottelun jälkeen järjettömän roskaisessa katsomossa. Mielenkiintoista oli ollut. Minä käytin mieluummin aikani istuskelemalla Siskon ja siskontyttären kanssa ulkona rupattelemassa ja tarkkailemassa paikallisen puutarhapalstaviljelijöiden touhuja.

Illan huipennuksena vierailimme Tyttären kotona. Hän löysi harjoittelunsa alkessa viime tingassa asunnon aivan läheltä sairaalaa, jossa suorittaa harjoittelunsa. Viime tinka johtui, ei suinkaan säntillisestä Tyttärestä, vaan portugalilaisen elämänmenon letkeydestä, jossa kaikki ei ole aina "ihan justiinsa", eikä asioita pidä huolehtia kauas eteenpäin (kuten vaikkapa viikon päähän).  Asunnon omistaa Mama, joka iloitsi saadessaan vihdoin tyttären itselleen, kaksi aikuista poikaa hänellä jo olikin ennestään. Tämä kuvastaa hyvin vuokranantajan ja vuokralaisen suhdetta, joka oli silminnähden lämmin ja läheinen. Mamasta ja Tyttären värikkäistä seikkailuista Portugalissa voi lukea lisää tästä blogista. Meidän seikkailumme puolestaan jatkui vielä yhden päivän ajan. Se onkin taas uuden postauksen väärti se.

Ilmastonmuutos

Joskus sitä onnistuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Nimittäin Lissabonissa oli reissumme aikana kerrassaan upeat lomasäät, vaikka tämä kevät onkin ollut siellä melko kylmä ja epävakaakin. Kun työkaveri laittoi WhatsApp-kuvan lumipeitteiseltä Saariselältä, tunsi itse olevansa taatusti oikeassa paikassa.  Saavuimme kaupunkiin iltamyöhällä. Olimme vuokranneet asunnon Airbnb-systeemin kautta Tyttären harjoittelun ohjaajalta Marialta ja hänen mieheltään. Kyseinen Maria on aikoinaan itse ollut opiskelijavaihdossa Suomessa, joten toimme hänelle ja hänen perheelleen hiukan tuliaisia Suomesta.

Sattumoisin Marian pojalla oli tuloamme seuraavana päivänä 5-vuotissynttärit, joten Muumiaiheinen lattiapalapeli taisi osua ihan nappiin. Ja salmiakin merkitystähän ei kaiketi voi koskaan liiaksi korostaa suomalaisena herkkuna :) Lentokentältä nappasimme vielä mukaan tosi hauskan Finnish Nightmares -kirjan, joka kuvailee sterotyyppistä suomalaista hauskalla tavalla. Maria ja hänen miehensä Antonio hakivat meidät lentokentältä kahdella autolla, koska meitä ja tavaroita oli niin paljon (minä, Penkkiurheilija sekä kaksi nuorimmaista lastamme ja lisäksi myös Tytär, joka tuli meitä vastaan lentokentälle). Lämpötila oli vielä kymmenen aikaan illallakin reilusti yli 20 astetta. Ihana lämpö! Matkaseurueeseemme kuuluivat myös pikkusiskoni sekä isosiskoni tytär, jotka olivat tulleet Lissaboniin jo anivarhain aamulla.

Ensimmäisenä reissuaamuna lähdimme laivalla Tejo-joen (vaikka minusta se näyttää kyllä sekä kartalla että paikanpäälläkin merenlahdelta vielä tässä kohtaa ja tuoksukin on ihan meren eikä joen!) yli vastarannalle. Helteisenä päivänä veden ääressä olo on miellyttävää. Huristelimme bussilla Cristo Rei-patsaalle, joka on pystytetty korkealle mäelle. Sen esikuva on Rio de Janeirossa sijaitseva Kristus-patsas ja pystytyksen alkuperäisenä syynä oli kiitollisuus siitä, ettei Portugali joutunut osallistumaan toiseen maailmansotaan. Patsaalta oli upeat näköalat sekä merelle ja joelle että kaupunkiin. Huipulla tuuli kovasti, joten hellesää ei tuntunut siellä lainkaan.

Jatkoimme helteistä päivää vaeltelemalla kaupungilla, matkustamalla tupaten täydellä ratikka numero 28:lla ylös yhdelle lukuisista kukkuloista (tarkalleen ottaen niitä on kyllä vain seitsemän) ja ihastelemalla suurenmoisia näköaloja. Jotkut meistä ystävystyivät senegalilaisten katukauppiaiden kanssa niin, että saivat lahjaksi rannekoruja (ostettuaan ensin toki heiltä aina niin kätevän selfiekepin). Lissabon on täynnä eri aikakausiin, hallitsijoihin ja maantieteelliseen sijaintiin liittyviä tunnusmerkkejä. Maurilaisajan tyyliä edustavat kaakelit ja laatoitukset, joita näkyy niin talojen kuin metrotunneleidenkin seinissä. Huikaisevan kauniita ja taidokkaasti tehtyjä vanhoja, emaloituja fajanssilaattoja, mutta myös tavallisia kaakelilaattoja, joihin oli tussilla piirretty viivoja - toteutuksia siis laidasta laitaan! Kaikki jalkakäytävät oli kivetty allaolevan kuvasarjan keskimmäisen kuvan vaaleilla kivikuutioilla. On siinä joillakin ollut hommaa nakutella miljoonia ja taas miljoonia kiviä vieri viereen. Jotenkin vaan veikkaan, että siirtomaaherruuden aikana on ollut kätevää kuljettaa alusmaista aina vaan uusia orjia niihin puuhiin!
  

Näköalapaikat, miradourosit, houkuttelivat kuvaamaan, mutta tyypilliseen tapaan valokuva ei anna oikeaa kuvaa siitä, miltä tuolla oikeasti näytti. Kaupungin profiili näkyy kuitenkin hyvin: kukkuloita ja laaksoja, merta ja jokea.

Ensimmäisen reissupäivän jälkeen jäätiin suunnittelemaan seuraavien päivien seikkailuja. Ryhmämme koko asetti vähän haasteita, mutta päätimme tehdä asioita välillä "intressiryhmissä". Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Juhlia

Tässä opettajan ammatissa on runsaasti hyviä puolia. Mutta on niitä varjopuoliakin. Yksi niistä on koulun loppumisen tienoille ajoittuva töiden tihentymä, joka loppuu kuin seinään suvivirren viimeisten sävelten myötä. Normivuonna deadline on hallittavissa suht helposti, mutta jos opepariskunnan lapsi sattumoisin valmistuu ylioppilaaksi, yhtäkkiä ollaankin kyynärpäitä myöten työn touhussa aamusta iltaan. Syytönhän se lapsi on vanhempiensa ammatinvalintaan (ja ylipäätään mihinkään vanhempiinsa liittyvään), joten juhlat järjestetään samalla tarmolla, jolla kuka tahansa muukin vanhempi mihin tahansa ajankohtaan hyvänsä. Mutta jos voisi toivoa, valkolakkia voitaisiin juhlia vaikkapa viikko perusopetuksen päättymisestä.

Koska meneillään on yksi vuoden kiireisimmistä ajankohdista, blogikin on päivittynyt sangen tahmeasti. Toinen syy tähän on se, että olen saavuttanut reaaliaikaisen tilanteen ja kun ei olla nyt pieneen hetkeen käyty mökillä, ei oikein löydy samaan tahtiin kirjoittamistakaan. Ensi viikolla lähdetään vanhimman tyttären luokse Lissaboniin. Tytär on ollut siellä kolmisen kuukautta opiskelijavaihdossa ja käymme katsomassa hänen nykyisiä ympyröitään siellä ennenkuin hän palaa takaisin koti-Suomeen. Mökille mennään seuraavan kerran viikon kuluttua. Sitä ennen pitäisi varmistaa mökin tuleva väri värikartoista. Aitta saa olla koekaniinina värin suhteen. Ennen mökin ja saunan maalaamista Penkkiurheilija on luvannut uudistaa terassien kaiteet hiukan nykyistä pelkistetymmiksi. Toivotaan, että ilmatkin lämpenevät siihen mennessä. Juuri nyt on kylmä tuuli ja aurinko pilkahtelee vain ajoittain pilviverhon takaa. Kuitenkin - loma!