Mökki sijaitsee kuivassa kangasmaastossa mäntyjen ympäröimänä (etten vaan olisi aiemminkin maininnut jotain niistä lukuisista männyistä?) Edelliset omistajat kertoivat istuttaneensa tontille joitakin pensaita, mutta eivät ne oikein olleet menestyneet. Maaperä on sen verran kuivaa ja ravinneköyhää (ehkäpä auringonkin pitäisi päästä paistamaan hiukan enemmän), että pensaat tosiaan näyttivät aika kitukasvuisilta. Kompostikäymälä on tyhjennetty kertaalleen syksyllä. Seuraavan tyhjennyksen voisi tehdä pensaiden juurille. Ravinteitahan ne tarvitsevat, raukat.
Loppukesän puutarhamyymäläalesta ostin kaksi alppiruusua. Kotona meillä on kukoistava rodopensas, jota ei liiemmin tarvitse hoitaa. Niinpä istutettiin mökillekin sellaisia. Nehän viihtyvät happamassa maaperässä ja sitä siellä on tarjolla yllinkyllin. Pääsiäisen aikaan mökillä käydessämme suojasimme ne paahtavalta kevätauringon paahteelta, jota on nyt puidenkaadon jälkeen ollut rannan tuntumassa. Suojauksista huolimatta toinen pensaista oli menehtynyt, mihin lie? Toinen puolestaan oli lähtenyt kasvamaan ihan mukavasti. Pitänee hankkia sille kaveri taas loppukesän alennusmyynneistä. Ei nimittäin harmita niin kovasti kasvin kuolema, jos hankintahinta on alhainen.
Tontilla on myös rautapata, jossa kehäkukat alkoivat kukkia heinäkuun lopussa. Pieni kasvimaalaatikkokin löytyy. Ruohosipulia siellä kasvoi viime kesänä, mutta tiedä vaikka jonain kesänä kasvattaisin vaikkapa salaattia tai yrttejä. Tätä kesää varten unohdin kylvää ja esikasvattaa yhtikäs mitään. Viime kesänä toin kotoa kukkapenkistä joitakin kivikkokasvien taimia, kun mustikan ja puolukan varpuja peratessani huomasin "kukkapenkissä" jotakin vähän samantyyppistä kasvavan entuudestaan. Osa lähti kasvamaan hyvin, osa vähän kituliaasti.
Vaikka mökkitonttia ei ole missään tapauksessa tarkoitus alkaa muuttaa reheväksi paratiisiksi (eipä se kyllä onnistuisikaan), olisi kuitenkin mukavaa katsella maaperään sopivien lajien kukoistamista. Rannan tuntumassa olevaa nurmikkoa voisi yrittää vähän vahvistaa. Liian suurta hoidettavaa aluetta siitä ei kuitenkaan millään pääse muodostumaan. Mökki- ja kotiolemisen yksi tärkeä ero on siinä, että puutarhaa ei tarvitse juurikaan hoitaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti