Kalustehankintoja

Talvikausi on juuri sopivaa aikaa suunnitella kesän työhommia ja toisaalta tehdä vähän hankintoja. Meillä on ollut tähän saakka ruokailuryhmänä edellisten omistajien terassikalusteina olleet pieni pirtinpöytä penkkeineen. Maalasin ne valkoiseksi ensimmäisenä kesänä ja siitä saakka ne ovat palvelleet melko kelvollisesti.  

Pöytä on aika kapea ja penkeille mahtuu tavanomaisen kokoisia aikuisia kaksi kummallekin puolelle. Pöydän päihin mahtuu tuolit, joten kutakuinkin kuusi sopii pöydän ääreen istumaan. Mutta jos jokaisella on iso lautanen, juomalasi ja ehkä vielä jotain muutakin syötävää, alkaa olla ahdasta. Ja luonnollisestikaan pöydälle ei enää mahdu oikein mitään tarjoiluastioita. Sekä pöytä että penkit ovat kevytrakenteisuutensa vuoksi olleet myös hiukan huteria.





Tämän vuoksi olen jo hyvän aikaa suunnitellut pöydän vaihtoa. Edellisillä asukkailla oli käytössä neliskulmainen pöytä, jonka sai jatkopalan avulla suuremmaksi. Pöytä siirtyi meille mökin irtaimiston mukana, mutta emme ottaneet sitä käyttöön, koska se oli vähän hassun mallinen (sekä painava ja kömpelö) ja vieläpä melko kolhiintunut. Pöydän mallia pohtiessani pyöreä pöytä on tuntunut parhaimmalta vaihtoehdolta.

Ensitapaamisella näytti tältä

Rakas harrastukseni Tori.fi -ilmoitusten selaaminen tuotti taannoin tulosta, kun löysin etsimäni pöydän. Setissä oli lisäksi vielä neljä tuolia, kaikki koko lailla pelkän pöydän hinnalla! Alunperin olin ajatellut maalata pöydän valkoiseksi, mutta koska pöydän pinta näytti olevan ihan hyvässä kunnossa, se saanee olla entisellään. Tuolit kaipaavat kaikki hiukan pintakäsittelyä, joten nyt puntaroidaan vaihtoehtoja hiominen&lakkaus tai hiominen&maalaus. Pöytä on halkaisijaltaan vain metrin, joten kovin suuri sekään ei ole. Mutta toiveissa onkin, että aina kun ollaan isommalla porukalla mökillä, sää on mitä lämpimin ja voidaan syödä terassin suuren pöydän ääressä.

Keittiön tuunausta

Suurempaa keittiöremonttia odotellessa ideoin keittiön ainoalle vapaalle seinäpinnalle avohyllyjä, joihin voi sijoittaa kuiva-aineita. Kotoa löytyi hylättyjä Lundia-hyllyjä, joista sahattiin sopivankokoisia hyllyjä. Valkoisella maalipinnalla ja valkoisilla metallikannakkeilla ne saatiin jalostettua kodikkaiksi maalaisromanttisiksi sisutuselementeiksi. Pienellä vaivalla ja vähillä kustannuksilla saatiin tuunattua kaunista ja käytännöllistä! Työsuhde-etuna käytettiin Penkkiurheilijan työpaikan käsityöluokkaa.

Syyslomalla laitettiin hyllyt paikalleen ja oikein harmitti, kun loman päätteeksi piti tyhjentää kananmunat ja sipulit lasitölkeistä. Siemenet ja jauhot jätettiin kyllä talvehtimaan mökille. Lasitölkkejä olen ostellut kirpputoreilta viime kesän aikana. Melko paljon niitä on tarjolla, mutta hurjan vaihtelevilla hinnoilla. Hyviä tölkkejä, eipä siinä mitään. Hyllyt sijoiteltiin tulevaa silmälläpitäen siten, että niiden alapuolelle saadaan mahtumaan mikro. Se majailee tällä hetkellä jääkaapin päällä, mutta tuo tila hävinnee uusien kylmäkalusteiden myötä.

Keittiösuunnitelmia

Jo ensisilmäyksellä oli ilmiselvää, että mökin keittiölle pitäisi tehdä jotain. 80-luvulta peräisin oleva hella näytti aikansa eläneeltä, keltaiset keittiönkaapit huusivat päivitystä ja muutenkin keittiö oli sarja yhteensopimattomia kalusteita ja nuhruista ulkoasua. Mutta kuten tapana on, ajan kuluessa silmä tottuu ja koska hella kiertoilmauuneineen osoittautuikin yllättävän tehokkaaksi ja toimivaksi, remontti ei ollutkaan ensimmäisenä listalla. Vaikka kaappitila onkin melko epäkäytännöllistä nykystandardein (mm. kierrätys on hankalaa, kun jätekaapissa ei ole oikein tilaa eri jätelaaduille), tyydyimme lopulta hankkimaan vain uuden mikroaaltouunin.

Nyt olemme jo neljän kesän (ja yhtä monen syksyn) verran tuumailleet keittiöremonttia ja pyöritelleet erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa toimiva tila annetuilla reunaehdoilla. Lieden, viemärin ja jääkaapin paikat määrittävät melkoisesti kalustesijoittelua, mutta jonkinlaisia variaatioita jää silti vielä pyöriteltäväksi. Jääkaappimme on melko pieni, etenkin kun ajoittain paikalla saattaa olla kymmenkunta (tai enemmänkin) ruokailijaa. Helpotuksena tähän pulmaan on onneksi maakellari, joka toimii ihan kelvollisesti väliaikaisena kylmäsäilytystilana. Lisäksi usein kun on enemmän porukkaa koolla, pihassa on asuntovaunu tai useampikin, joissa on vähän lisää kylmäsäilytystilaa. Silti olemme suunnitelleet uusivamme jääkaapin hankkimalla joko jenkkikaapin tai sitten täyskorkean jääkaappi-pakastimen. Tällä hetkellä sinnittelemme pienen pakastelokeron turvin.

Alla olevat kuvat on otettu ensimmäisellä käynnillämme. Aika moni asia on muuttunut, mutta keittiö, se on pysynyt kutakuinkin entisellään mattoja, liinoja ja seinillä olevia lukuisia juttuja lukuunottamatta.



Murheenkryyni keittiössämme on sympaattinen, mutta aivan toivottoman epäkäytännöllinen ja tilaa vievä halkolaatikko. Sen tilalle hankimme joko kaappitilaa tai laatikostoja, jolloin keittiön yleisilme kohenee ja käytettävyys paranee. Alunperin ajattelin maalata hellanpuoleiset keltaiset keittiönkaapit valkoisiksi, mutta koska ajan kuluessa näytti selvältä, että kaapit täytyy joka tapauksessa vaihtaa, en ryhtynyt maalauspuuhiin turhaan.

Viime keväänä suunnittelin Ikean keittiösuunnitteluohjelmalla tuohon tilaan sopivia kalusteratkaisuja, mutta luulenpa, että käytän ihan oikeaa Ikean keittiösuunnittelijaihmistä. Sen verran monta pulmakohtaa tuossa kuitenkin on. Vaikka tällä hetkellä näyttääkin siltä, että keittiö tulee Ikeasta, katselen silti säännöllisesti Tori.fi-kirppikseltä myydään/annetaan keittiö -palstaa ja tutkailen, josko jokin valmiiksi purettu helmi löytyisi. Penkkiurheilija ei ole kuitenkaan halukas purkuhommiin (ja se hänelle suotakoon), joten parasta olisi löytyä valmiiksi purettu kokonaisuus. Aika näyttää kuinka tämän asian kanssa käy. Ensi kesänä olisi kuitenkin jo mukava saada uusi keittiö.

Muistopäivä

Vuosi sitten saattelimme uskollisen koirakaverimme Soinnun viimeisen kerran eläinlääkäriin. Vuosikausia se jaksoi sinnitellä nivelrikon kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana sen liikkuminen hidastui valtavasti ja jopa selkärangan nikamat alkoivat naksahdella. Jatkuvasta kipulääkityksestä huolimatta se kärsi. Niinpä tuli aika päästää se kärsimyksistään. Mutta jo oli vaikeaa! Järki-ihmisellehän tuollainen asia on ihan helppo homma: varataan aika eläinlääkäriltä, viedään koira sinne ja siinä se. Mutta järkevimmänkin ihmisen sisällä piilee olento, joka kyynelehtii jo luopumisajatuksestakin. Saati sitten siitä luopumisesta.



Nyt kun Soinnun kuolemasta on aikaa kokonainen vuosi, sitä voi muistella jo aika kepeästikin, naureskellen sen hassuille tavoille ja iloita, kun kaikkialla ei pyöri koirankarvaa. Enää ei tarvitse lukita kotoalähtiessä eteisen liukuovikaappia puukapuloilla. Eikä ostella sille lääkkeitä. Ripaus kaipausta ajatuksissa silti aina häivähtää sitä muistellessa. Äskettäin työkaverini ilmoitti joutuvansa viemään koiransa lopetettavaksi. Sillä samalla hetkellä, kun kuulin asiasta, muistot tulvahtivat mieleen. 

Sointu oli paras koira juuri meidän perheelle. Se tuli meille, kun pikkulapsiaika alkoi olla ohi eikä meidän vanhempien tarvinnut enää yhtenään pyyhkiä neniä ja pyllyjä sen enempää kuin nostella kaatuneita maitomukejakaan. Tokihan pyyhkimistä ja sen sellaista riitti vielä vuosia, mutta ei enää samaan tahtiin kuitenkaan. Sointu oli paras kaveri milloin kenellekin perheenjäsenelle. Se pääsi mukaan monille asuntovaunureissuille. Se oli ylipäätään innokas reissuunlähtijä, joka aisti joka ikisen lähdön ja oppi vuosien varrella huomaamaan onko kyseessä sellainen lähtö, johon se otetaan mukaan. Viimeisinä aikoinaan se ei kuitenkaan enää ollut niin innokas lähtemään. Ilmeisesti kipeät koivet viestivät, että on viisaampaa jäädä petiin makoilemaan.  Aika aikaansa kutakin. Nyt ollaan yhden koiran omistajia. Ja koska tuo ainokainen on parhaillaan virallisen omistajansa luona Nokialla, elelemme jonkun viikon koiravapaata elämää. Ihan maistuvaa tämäkin!

Kattomurheita

Erään kerran viime kesänä huomasimme mökille tultuamme, että meidän sängyssä oli verraten suuri märkä läiskä. Vettä oli tullut katon läpi ja sitä tihkui edelleen kattolampun johtokuvun kautta. Vastikään oli ollut sateita ja ajattelimme josko vettä olisi satanut jotenkin niin suurella paineella ja viistosti, että se olisi päässyt kattorakenteiden alle. Petivaatteet kuivuivat nopeasti ja asia oikeastaan vähän unohtui (vaikka tottakai Penkkiurheilija ehti sitä jo murehtia). Kuivan kesän vuoksi katto sai olla ihan rauhassa, kunnes elokuun ukkoskuurojen jälkeen katto alkoi jälleen vuotaa. Käytiin katolla uudestaan tutkailemassa tilannetta, mutta mitään erityistä ei oikein näkynyt. Penkkiurheilija päätti purkaa hiukan kattoa ja laittaa jonkinmoista eristettä katonharjan kohdalle. Varsinaista vuotokohtaa ei koskaan löytynyt, mutta harjan kohdalle teipattiin harjatiivistettä, eikä vettä ole sittemmin näkynyt petissä. Toivottavasti tämä auttoi ihan pysyvästi!

Katonkorjauksen jälkeen saatiin mieluisia mökkivieraita Turusta. Kesäloman viimeiset päivät vietettiin heidän kanssaan. Ja lämmintä piisasi jälleen! 

Retkipäivä

Ensinnäkin: kauhistuneena katselen edellisiä julkaistuja kirjoituksia. Siis sitä, miten kauan niistä on aikaa. Jotain tapahtui kesäkuussa. Jo aiemmin olin tuskaillut puhelimen vaihdosta syntynyttä kuvien tallentamisen monimutkaistumista. Kesällä työsähköpostini muuttui, enkä kyennyt synkronoimaan uutta sähköpostia puhelimessa käytettäväksi. Niinpä kuvien lähettäminen hankaloitui edelleen. Mutta syysloman joutilaisuuden keskellä päätin terästäytyä ja opetella kuvien sujuvamman tallentamisen. Niinpä luvassa onkin pari aiemmin kirjoitettua, vain kuvia vailla ollutta postausta kesältä.

Toissa kesänä kävimme ensimmäisen kerran Repoveden kansallispuistossa. Olimme kuulleet paikasta paljon kehuja, mutta aiemmin se oli tuntunut sijainneen kovin kaukana. Kun lopulta rohkaistuimme lähtemään sinne, huomasimme matkaa olevan vain vaivaiset viitisenkymmentä kilometriä. Retki oli tuolloin oikein onnistunut ja tänä vuonna päätimme käydä uudestaan, tällä kertaa hiukan tukevammin eväin ja hitaammin liikkuen. Ajelimme Repovedelle Penkkiurheilijan kanssa prätkällä ja tyttäret tulivat perässä autolla.



Lapinsalmen riippusilta oli romahtanut muutama viikko aiemmin, mutta Metsähallitus oli luvannut kustantaa venekuljetuksen salmen yli riippusillan korjaukseen saakka. Venematkan  jälkeen päätimme syödä eväät heti ensimmäisellä nuotiopaikalla, jossa jo roihusi aiemmin tulleiden nuotio. Huomasimme nimittäin, ettemme olleet ottaneet lainkaan tulitikkuja mukaan. Pienen jonottelun jälkeen pääsimme paistamaan makkaramme ja vaahtokarkkimme sekä syömään muutkin eväät. Keventynein repuin oli helpompi vaeltaa.

Eksyimme alkumatkalla hiukan varsinaiselta reitiltä ja löysimme vähemmän kuljetun reitin varrelta aivan uskomattoman suuria mustikoita. Harmi, ettei mukana ollut mitään kantovälinettä. Olisi kyllä saanut poimittua hyvin äkkiä litran jos toisenkin.

Maisemat Ketunlenkin varressa olivat juuri niin upeat kuin muistimmekin, henkeäsalpaavan kauniit ja jylhät, etenkin Katajavuoren näköalapaikalla. Kyllä Suomesta sentään löytyy paljon kaunista, hyvin erilaista luontoa. Nämä kymenlaaksolaiset maisemat poikkeavat tavattomasti vaikkapa Pohjanmaan lakeuksista.





Korkeuserojen vuoksi Ketunlenkin viiden kilometrin reitti ei sovellu kaikkein heikkokuntoisimmille liikkujille puhumattakaan liikuntaesteisistä, mutta tavallinen sunnuntaikävelijä selviytyy reitistä hyvin. Portaiden juoksu sai silti jopa Manun väsähtämään hetkellisesti. Reitin varrella sijaitsee niin poltettua metsää, kivikautisia asumuksia kuin huikea Katajavuoren näköalatasannekin. Reitin loppupuolella ylitetään Kapiavesi käsikäyttöisellä vaijerilossilla. Ehdottoman mukava käyntikohde, vaikka ajoittain tuossa kohteessa on kuulemma varsin paljon väkeä. Juhannus ja kesäviikonloput ovat ruuhkaisimmat ajankohdat, joten jos haluaa välttää jonossakävelyä, kannattanee hakeutua paikalle muuna ajankohtana ja suosia heikompia sääolosuhteita. Meillä oli juuri parahultainen retkeilysää, aurinko paistoi ajoittain, ei ollut hellettä (poikkeuksellista kesän 2018 normisäähän verrattuna) eikä satanut.

Erään laiturin tarina

Ihan ensinäkemästä saakka meidän mökin laituri tuntui kutakuinkin aikansa eläneeltä. Jo ensimmäisenä kesänä se sai hiukan osumaa poikien uimahyppykisoissa. Penkkiurheilija oli sen nyykähtänyttä, toispuoleista olemusta kohentanut jo pariinkin otteeseen, mutta nyt tuli vihdoin aika laittaa ihan kokonaan uusi laituri. 

Vanha laituri vielä melko ryhdikkäänä, nyykähtänyttä versiota ei löytynyt kuvista.

Haettiin ensin puutavara paikallisesta hyvän palvelun liikkeestä. Sitten tuli osaavaa talkooapua, vaikka ajattelin, että totta ihmeessä penkkiurheilija olisi yksinkin (tai minun avustuksellani) onnistunut yhden laiturin tekemään. Metsurista, Metsurin perheestä ja Penkkiurheilijan isästä oli  loppujen lopuksi suuri apu. Osa rakensi, osa oli painona ja isä laaduntarkkailijana.

Työläiset purkivat ensin vanhan laiturin alkutekijöihin. Alkuperäisen rungon kiinnityksiin tehtiin uusi runko, johon sitten laiturin kansilaudat kiinnitettiin.

Kaikki tuntui sujuvan ihan leikiten siihen saakka, kunnes tuli aika juntata rungon paalutus pohjaan. Toinen puoli upposi siististi sopivan matkan, mutta toinen puoli upposi uppoamistaan. Tolpan junttaaminen se vasta touhua olikin! Välillä meitä oli jopa viisi ihmistä hyppimässä tasajalkaa, jotta liinojen avulla ylös kiristetty laituri saatiin laskeutumaan vaakatasoon. Valitettavasti se ei jäänyt vaakatasoon, vaan hyppyjen myötä tolppa junttautui aina vain syvemmälle. Hyppimistä ja junttaamista jatkettiin, kunnes tolppaa oli uponnut pohjaan neljän metrin verran. Siinä tuli vihdoin stoppi. Mutta koska vieläkään ei ihan satavarmasti voinut luottaa siihen, että lopullinen pohja oli saavutettu, toiseen tolpista jätettiin vajoamisvaraa. Hassultahan se näyttää, mutta kaikkeen tottuu. Ensi kesänä sen voi sahata saman mittaiseksi kuin vastinparinsa.

Lopuksi Penkkiurheilija valoi laiturin alkuun uuden betonikannen vanhan, jo osittain murenneen päälle. Minä pääsin tekemään valettuun betoniin vuosiluvun. Ja kas, siinä on uusi uljas laiturimme! Emme kelpuuttaneet enää vanhoja, raskaita ja kömpelöitä tikkaita takaisin, vaan päätimme hankkia uudet kepeät alumiinitikkaat. Niiden aika lienee kuitenkin vasta ensi kesänä.

Maltalla

Maltan lomasta on jo kohta kuukausi aikaa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa tuosta reissusta. Oikeastaan kuvien lataaminen on kaikkein työläintä, ne kun eivät tammikuisen puhelimenvaihdon jälkeen enää tallennukaan automaattisesti tuttuun pilvipalveluun, vaan joudun lähettämään ne sähköpostitse ja tallentamaan erikseen. Tämä matka oli meidän 25-vuotishäämatka. Vietimme hopeahäitämme Tapaninpäivänä ja kuten 25 vuotta sittenkin, lähdimme matkalle vasta kesäloman alkajaisiksi. Varsin romanttiset lähtökohdat siis reissata!



Työleirilomailun vastapainona on ihan mukavaa lähteä vähän kauemmaksi lepuuttamaan hermoja. Tai niin sitä aina etukäteen kuvittelee, vaikka totta puhuen reissaaminen on aika rasittavaakin. Pitää tehdä kamalasti päätöksiä: minne mennä syömään aamiaista? Mitä valita listalta? (Siis siinä tapauksessa, jos päätyy johonkin ravintolaan). Mitä tehdä seuraavaksi? Hypätäkö bussiin kiertelemään saarta, kun on ostettu ne viikon bussiliputkin? Vai mennäkö uima-altaalle aurinkoa ottamaan? Pitääkö lisätä aurinkovoidetta vai joko olkapäät punoittavat? Entäs missä vaiheessa matka suuntautuu laivalla pikkusaarelle? Ja mitä kaikkea pitäisi ehtiä nähdä, kun kohteeseen saakka on itsensä kammennut? Puhumattakaan niistä pikkuvalinnoista, kuten millä bussilla, mihin suuntaan, mihin aikaan?



Enimmäkseen lomailu on tietystikin rentoa ja ihanaa. Hämmentävää oli joka aamu tajuta ilmastoidusta huoneesta pimennysverhojen takaa herättyään, että aurinko paistaa ja ulkona on lämmintä. Ihan joka päivä. Ja sitä lämpöä ja aurinkoa riittää koko päiväksi. Ei tarvitse seurailla säätiedotusta ja sadetutkaa tunti tunnilta ja tehdä päivän suunnitelmia sään mukaan.



Ehdimme viikon aikana nähdä ja kokea paljon. Lähes koko Maltan saari kierrettiin ympäri ja Gozon saari käytännössä kokonaan. Hyödynnettiin tehokkaasti seitsemän päivän ajaksi ostetut bussiliput ja lähes kaikkialle ulottuvat bussireitit. Maltalla voi vallan hyvin harrastaa sekä kaupunki- että rantalomailua plus vielä päälle kaikenmaailman raunioita ja ikivanhoja kohteita. Maltalla sijaitsee maailman vanhin yhä pystyssä oleva rakennus, n. 5600 vuotta vanha Hagar Qimin temppeli ja useita muita Unescon maailmanperintökohteita (kuten koko pääkaupunki Valletta). Lähes kaikki rakennukset on tehty kellertävästä kalkkikivestä, jota suurin osa rannoistakin oli. Saarella oli hyvin vähän hiekkarantoja ja niilläkin hiekka oli karkeaa.

Kuten tavallista, Penkkiurheilija päivitti reissulla garderobiaan. Itse en onnistunut löytämään yhtikäs mitään. Tosin ennen reissua olin jo ostanut muutamia vaatteita ja yhdet kengät, joten varsinaisesti en mitään tarvinnutkaan.

Matkamme aikana alkoivat jalkapallon MM-kisat. Sekös ilahdutti Penkkiurheilijaa! Harmi vaan, että ottelut eivät näkyneet hotellihuoneemme tv:stä ja vasta ihan viimeisinä matkapäivinä Penkkiurheilija hoksasi, että armas Areena näkyy myös tässä Euroopan kolkassa. Yhtä kaikki, monta matsia tuli nähtyä mm. useissa ruokapaikoissa, uimarannan lähettyvillä olevalta screeniltä ja jokunen netistäkin ties millä kielellä selostettuna. Samaltahan se pallon potkiminen näyttää selostuskielestä huolimatta.

Oikein lämpimästi voi suositella Maltaa lomakohteena. Me olimme matkalla reilun viikon, joka tuntui varsin sopivalta ajalta. Jos olisimme viipyneet pidempään, olisimme varmasti käyneet Sisiliassa, joka sijaitsee n. 90 km Maltalta pohjoiseen Sukeltamistakin olisi voinut kokeilla kirkkaissa vesissä.

Sukujuhannus

Pääsimme viettämään vasta toista mökkijuhannustamme, koska kahtena aiempana meillä on ollut velvoitteita toisaalla. Tällä kerralla koko oma perhe ei ollut paikalla, ainoastaan tyttäret, mutta sen sijaan saimme vieraiksemme Penkkiurheilijan vanhemmat sekä siskon miehensä (Metsuri) ja tyttärensä kanssa. Lisäksi joukon jatkona oli tyttären ystävä ja kummankin perheen koirat. Hyvin mahduttiin mökkiin, aittaan ja vaunuun. Ilmat eivät varsinaisesti suosineet, mutta kaikenlaista juhannusjuttua tuli silti tehtyä: saunomista, syömistä, juhannuskokkoa, tikkakisaa, mölkkypeliä, soutelua, jutustelua, jalkapallon MM-kisoja,  kirppisreissua, kaikenlaista pelaamista, parin puun kaatamista ja mainitsinko kenties jo syömisen? Syömisen sisällä, syömisen ulkona, syömisen paikallisessa kebab-pitseriassa, suolaisen syömisen, makean syömisen. Syömisen niin, että ajoittain vatsaa kivisti ja Levolacia annosteltiin muillekin kuin perineaalityrästä kärsivälle koiralle. Mutta hauskaa oli! Taas naurettiin enemmän kuin aikoihin. Etenkin, kun pelattiin sananselityspeliä tai kun keskusteltiin muistisairaiden vanhusten avohoidon nykytilasta. Voihan bingo sentään!

Juhannus on paketissa ja siirrymme huomisten markkinoiden jälkeen kotiin siivoamaan ja pakkaamaan asuntovaunua lähteäksemme Keski-Suomeen perinteiselle juhannuksenjälkeisen viikonlopun karavaanarireissulle yhdessä tuhansien muiden vaunukuntien kanssa. Kauniita säitä toivoen!

Muutoksia lempipaikassa

Manu pitää valtavan paljon grillin tienoilla puuhailusta ja portaiden edustan hiekassa pyörimisestä. Sille koittaa nyt ankeat ajat. Nimittäin saatiin taas yksi urakka tehtyä - ladottua kivet tuohon pulmapaikkaan. Vaikka aiemmassa postauksessa mainitsinkin suosikikseni liuskekivet, päädyimme kuitenkin valitsemaan edulliset ja melko helposti asennettavat pihakivet, joita oli saatavilla paikallisesta rautakaupasta. Toivon mukaan sisälle kulkeutuu jatkossa huomattavasti vähemmän hiekkaa ynnä muuta roskaa. Ainakin tämä vaikuttaa Manun turkin väriin, pikkuisen.

Vaikka lomalla ollaankin, ollaan kyllä ehditty tehdä mukavasti hommiakin. Ihan sillä tavalla leppoisaan tahtiin, pitkiä levähdystaukoja pitäen. Verkkaisesta työtahdista huolimatta ollaan saatu hurjan paljon aikaan!



Ensimmäiseksi poistettiin valetut laatat, jotka irtosivatkin helposti kokonaisina. Niitä voi hyödyntää jossain toisaalla, koska ovat ehjiä ja ihan mukavan näköisiäkin. Tässä kohtaa ne eivät vaan täyttäneet tehtäväänsä tarpeeksi hyvin.

Seuraavaksi kaivettiin maata laatoitettavalta alueelta. Kovasti nousi maasta kiviä ja etenkin männyn juuria. Suurin osa juurista oli edesmenneiden mäntyjen, mutta osa paikallaan seisovienkin. Männyillä on tosiaan runsaasti juuria ja nämä kyseiset olivat pinnalla risteileviä ohuita, joten honkien ravinteiden saanti on taattu vastedeskin.

Kun alue oli kuorittu maa-aineksesta, kivistä ja juurista, oli aika hakea kivituhkaa. Mökkeilyn alkuaikoina pähkäilimme mahtaisiko lähistöllä olevasta louhoksesta olla liiaksi haittaa. Sittemmin olemme todenneet, että eipä se juurikaan häiritse lomailuamme. Talvella olemme voineet olla varmoja, että tie on aurattu ainakin sinne saakka. Nytkin hyödyimme, kun saimme hakea kivituhkan naapurista, pientä korvausta vastaan toki.

Toukokuun helteiden jälkeen työskentelysää oli mitä mainioin. Hyttysiä tosin parveili ympärillä enemmän kuin laki sallii, mutta erilaiset karkoitteet tepsivät niihin kohtuullisen hyvin. Homma eteni melko rivakasti, vaikka pääurakoitsija tuskailikin ajoittain, kun saumat eivät olleet ihan suorat eikä pinta ihan tasainen. Vaikka tarkka olenkin, minusta jälki oli riittävän hyvää. 

Hyvä siitä tuli, eikä tekemiseen lopulta mennyt muutamaa päivää kauemmin. Oikeastaan homma tehtiinkin pikku pätkissä pitäen kunnon lepotaukoja. Koska loma :) Hyvin muuten Manukin otti vastaan uuden oleskelupaikan - kivien päällä näytti olevan metkaa loikoilla! Ja kyllä sieltä mökkitontilla vielä löytyy niitä kaivelupaikkojakin, kuten vaikkapa se kohta, minne kipataan huussin kompostoitunut jäte...

Nyt ollaan suuntaamassa viikoksi Maltalle - aurinkoa, lepoa ja uusia maisemia. Sitten taas mökkihommiin!