Perhejoulu

Tänä vuonna vietimme oman perheen joulua laajemmalla kokoonpanolla kuin koskaan. Mukana joulunvietossa olivat sekä miniä että lapsenlapsi. Viime vuonna pikkuinen ei ollut vielä syntynyt ja nuori pari vain käväisi tuolloin meillä ennen joulua mennessään Etelä-Karjalaan joulunviettoon. Vielä ei pikkuneiti ymmärtänyt varsinaisesti joulun erityisyydestä mitään, mutta toi meidän jouluumme paljon iloa.

Joululomani alkoi lauantaina perinteisen koulun kuusijuhlan ja joulupuuron sekä muutaman epätoivoisesti keksityn ekstraohjelman jälkeen (koulupäivän kun piti olla juhlasta huolimatta vähintään kolmen tunnin pituinen). Tässä kohtaa päättävät ihmiset eivät totta tosiaan olleet tilanteen tasalla. Mikään ei ole vaikeammin hallittavissa ja motivoitavissa luokkatyöskentelyyn kuin koko joukko ekaluokkalaisia jännittävän tonttuleikkiesityksen sisältäneen joulujuhlan jälkeen. Tuon kolmituntisen jälkeen tuntui kuin olisi vetänyt täyden työpäivän! No, olipahan sitäkin upeampaa jäädä parin viikon lomalle. Työpäivämme aikana nuoriso-osasto (tässä tapauksessa tyttäret) oli koristellut kuusen. Sen verran nohevia jo ovat, että yhtä ainutta koristetta ei tarvinnut siirtää eikä moitteen sanaa sanoa. Hienosti olivat onnistuneet!

Sunnuntai-iltana lähdimme Penkkiurheilijan kanssa hakemaan joulutunnelmaa Lumen Valo -lauluyhtyeen joulukonsertista Uspenskin katedraalissa. Matkalla käväisimme uudessa Mall of Triplassa elikkäs suomeksi sanottuna Pasilan kauppakeskuksessa (aikamoinen nimihirviö keksitty tuollekin paikalle!) syömässä. Hienolta näytti ja mukavanoloisia ruokapaikkojakin oli tarjolla useita. Konsertti oli erinomaisen laadukas ja katedraali sekä tunnelmallinen että akustiikaltaan loistava. Esitys jätti silti hiukan kylmäksi, koska musiikki ei ollut niin perinteisen jouluista, mihin on tottunut ja mitä ehkä juuri nyt kaipasi. 

Palattuamme tunnelmalliselta konserttireissultamme viimeisimmätkin joulunviettäjät olivat jo saapuneet. Illan päätteeksi menimme vielä isolla joukolla kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Pahaksi onneksemme lähdimme kotoa turhan myöhään ja kun saavuimme kirkkoon, se oli jo tupaten täynnä. Jäimme seisomapaikoille kirkon takaosaan, jossa toki laulu raikui yhtälailla.

Vaikka olimme jo tehneet monenmoisia jouluvalmisteluja, aatonaatolle jäi vielä jotakin puuhaa: leipomisia ja viimeisten lahjojen paketointia. Kinkku numero 1 laitettiin uuniin aamupäivällä ja sitä pääsi maistelemaan illalla, kun se oli muhinut ylikypsäksi.

Varsinaiset joulunpyhät sujuivat leppoisissa tunnelmissa pikkuneidin puuhia seuraten, lautapelejä pelaillen ja yhdessäolosta nauttien.  Käväisimme joulupäivänä koko porukalla anoppilassa. Toinen kinkku tuupattiin uuniin jo jouluiltana, joten tapaninpäivänä osa porukasta söi vielä kinkkua osan siirtyessä jo pastapuuhiin. Tapaninpäivänä saimme vieraiksi nuorisoa, joka sai onneksi melko tehokkaasti tuhottua runsaita herkkuvarastoja hiukan vähemmiksi jalkapallo- ja jääkiekkopelien katsomisen lomassa.

Nopeasti menivät päivät huolimatta rentoilusta ja leppoisasta oleskelusta. Sen verran joulussa oli sentään aikatauluja, että valitsimme aattohartauden ajankohdan. Vanhin poika teki pari pukkikeikkaa, jotka ajoittuivat tietystikin juuri samaan ajankohtaan. Pukki siis tuli meillekin ja se, jos mikä ihmetytti  (ja totta puhuen kyllä pelottikin) pikkuista.

Joululahjoihin on perheessämme suhtauduttu maltillisesti ja niinpä tänäkin jouluna annoimme ja saimme tarpeellisia, järkeviä ja ilahduttavia lahjoja. Eniten lahjoja sai nuorimmainen, jonka mielestä hauskinta oli kuitenkin lahjapapereiden rapistelu ja repiminen. Kokosimme hänelle albumin ensimmäisen elinvuotensa aikana otetuista kuvista, joissa hän itse oli suurimmassa osassa pääosassa. Valitsimme joukkoon myös kuvia meistä muista perheenjäsenistä, jottei hän unohtaisi meitä, kun välillä oli pitkiäkin taukoja näkemisessä. Annoin Penkkiurheilijalle lahjan, joka ilahduttanee vuoden jokaisena kuukautena. Mutta siitä sitten erikseen ihan oma postauksensa - tai ehkäpä kaksitoista postausta.

Nyt on taas talo jo hiljennyt ja joulunviettäjistä suurin osa on lähtenyt valmistautumaan uuden vuoden vastaanottoon kuka minnekin. Me lähdemme huomenna Suomen Turkuun jatkamaan vanhoja uuden vuoden perinteitä ja samaan aikaan aloittamaan uusia sellaisia. Nimittäin siskon perheen kanssa on tullut vietettyä eräskin vuodenvaihde, tosin paljon ylempänä länsirannikkoa ja monta juhlijaa on vuosien varrella pudonnut matkasta omiin juhliinsa. Nauru raikanee kuitenkin pienemmälläkin porukalla.

Itsenäisyyspäivä mökillä

Miniä oli kaveriporukkansa kanssa viettämässä mökkiviikonloppua ja ajattelimme, että kun kerran lämmittävät vaivalla mökin, käytetään hyväksi tuota. Niinpä pyysimme heitä jättämään lämmityksen päälle ja lähdimme seuraavana viikonloppuna viettämään itsenäisyyspäivää mökille. Emme ole juurikaan olleet siellä talvella - joulun välipäivinä ja hiihtolomalla muutaman kerran. Pääsiäisiä olemme viettäneet jo useammankin kerran, mutta silloinhan onkin jo kevät! Meitä odotti mökillä mukava, teemaan sopiva tervetuliaisyllätys pöydällä.

Järvi oli jo ehtinyt jäätyä, mutta sää oli taas lauhtunut juuri parahultaisesti ennen tuloamme ja useana päivänä oli satanut, joten jäällä oli aimo kerros vettä. Vaikka jään paksuus oli kymmenisen senttiä, ei sinne oikein uskaltanut mennä kävelemään. Koska satoi miltei koko ajan, oleskelimme sisätiloissa lukuunottamatta pikaisia saunanlämmitys- ja saunomis- sekä huussireissuja.



Mikäs oli ollessa lämpimässä, tunnelmallisessa mökissä. Pimeä tuli jo varhain ja keskipäivän aikaankin sadepäivän hämäryys pysytteli koko päivän mökkimaiseman yllä. Kuten olen aiemminkin maininnut mökkipostauksissa, downshiftaus on usein lajimme, etenkin syksyllä ja talvella. Kesällä puurretaan aika ajoin hiki hatussa, joten tasapaino lienee löytynyt.

Pikkuneiti oli luonnollisestikin ollut äitinsä mukana "tyttöjen viikonlopussa" (mukana oli myös muutaman kuukauden ikäinen pikkuserkkunsa). Hän oli jättänyt söpöt terveisensä mummille 💓 Koska lähdimme mökille hyvissä ajoin torstaina iltapäivällä, viikonloppu tuntui paljon tavallista pidemmältä, vaikka  palasimmekin kotiin jo lauantaina ehtiäksemme illaksi naapuriin perinteiseen kaveriporukan joululauluiltaan. Pitkän viikonlopun maisemanvaihdos ja erilainen ohjelma voimaannuttivat tässä vaiheessa lukuvuotta jo melko tyhjiin niistetyt kansankynttilät.

Ikäänkuin ikääntyisi

Syksyn tullen blogi aina hiljenee, kun ei ole juurikaan raportoitavaa mökkiasioista. Jotain muuta saattaa kuitenkin tapahtua. Marraskuun puolivälissä vietimme porukalla synttäreitäni. Pari vuotta sitten vietimme Penkkiurheilijan yllätysjuhlia. Tuon viikonlopun jälkeen hän kysyi minulta haluanko itselleni juhlat. En osannut heti vastata tietäen, että minua ei olisi mahdollista yllättää samalla tavalla. Pohdiskelin tuolloin, haluanko olla päivänsankarina framilla vai viettäisimmekö juhlaa ihan vaan oman perheen kesken. Viime vuosina on oltu yhden jos toisenkin ystävän puolivuosisatajuhlissa ja aina ne ovat olleet mukavia. Olenkin oivaltanut, että jutun pihvi ei olekaan se, että joku asettuu juhlittavaksi, vaan se, että kokoonnutaan yhteen jonkin aiheen äärelle. Mielestäni vanhenemista ei ole syytä surra, joskaan ei välttämättä juhliakaan. Päivät seuraavat toisiaan tasaiseen tahtiin, vaikka toisinaan tuntuukin, että aika rientää yhä hurjempaa vauhtia.



Vielä keväällä arvoin: juhlat/ei juhlia. Lopulta päätin, että pidetään kuitenkin kekkerit usein vuoden ankeimmaksikin mainitun kuukauden piristykseksi. Siskoni varasi ystävällisesti naapuriseurakunnan leirikeskuksen juhlapaikaksi. Penkkiurheilija lupasi lähettää kutsut. Kutsuttavia piti jonkin verran miettiä - rajallinen määrä väkeä mahtuu tilavampaankin paikkaan. Itsestäänselvää oli kutsua omat vanhempani ja sisarukseni puolisoineen sekä appivanhemmat ja Penkkiurheilijan sisarukset puolisoineen. Seuraavaa sukupolvea kutsuttaessa pitkin jo alkaa rajata kutsuttavia. Ensin tietystikin kummilapset kummaltakin puolelta ja sitten eniten meillä olleita sisarusten lapsia. Sitä mukaa kun tuli ilmoituksia, etteivät kutsutut päässeet juhlimaan, laajennettiin kutsuvierasjoukkoa nimenomaan tästä joukosta. Kavereita eri vuosikymmeniltä mahtui mukaan iso joukko ja miltei kaikki heistä vastasivatkin kutsuun myöntävästi. Harmillisesti omat vanhempani ja kaksi siskoa miehineen olivat reissussa eivätkä päässeet näinollen kemuihin lainkaan.

Juhlat järjestettiin varsinaista syntymäpäivää edeltävänä päivänä. Olin suunnitellut tarjoavani ruuaksi erinomaisen makuista ja helppotekoista Feelian lohikeittoa. Mutta harmikseni postilakko sai aikaan sen, että tuo firma ei luvannut toimittaa alle 53 kg:n tilauksia. Oma tarpeeni oli reilusti vähemmän, joten keittoaineksen olisi saanut vain noutamalla Pyhännältä saakka. Niinpä piti keittää keitto ihan itse. Hyvä siitä tuli, vaikka työtä olikin alkuperäiseen suunnitelmaan verraten vähintäänkin triplamäärä. Onneksi on kultainen perhe, joka auttoi kuorimalla seitsemän kiloa perunoita suit sait sukkelaan samalla, kun katsoivat Huuhkajien selviytymistä ensimmäistä kertaa futiksen EM-kisoihin.



Kultainen perhe oli järjestänyt myös liikuttavaa ohjelmaa, josta jäi erityisesti mieleen lasten soittama "Äideistä parhain"-laulu. Kyyneliltä ei voinut välttyä sitä kuunnellessa. Eipä kuskattu turhaan lapsia vuosikausien ajan soittotunneille; jonain vuonna jopa niin, etten itse tainnut ehtiä harrastaa mitään muuta kuin kodin ja musiikkiopiston välin suhaamista. Esitys oli kyhätty kokoon pikaisesti, eikä se ollut tietenkään maailman laadukkain - osa lapsista ei ollut koskenut instrumenttiinsa moneen vuoteen, eikä kukaan heistä soita enää aktiivisesti, mutta minun yleensä hyvin kriittisissä korvissani tämä kuulosti sangen suloiselta ❤

Ohjelmaa esittivät myös sisarukset (yritin toppuutella, etteivät kertoisi enempää lapsuudestamme), käly (puhui kauniisti ja annoin suuret aplodit) ja ystävät (hauskoja muistoja enimmäkseen vuosien takaa sekä upea serenadi). Sain entisaikojen mahtisynttäreiden tapaan suvun pienoislipun, joka on kiertänyt jo osalla vanhemmista sisaruksistani. Lapset olivat tehneet minusta Kahoot-tietokilpailun, jonka voitin täpärästi. Tuorein kummipoikamme ja "adoptiolapsemme" teki vaimonsa kanssa suuren työn keittiöllä. He olivat hoitaneet keittiön loppusiivouksen kahdestaan lähes kokonaan sillä aikaa, kun me seurustelimme vieraiden kanssa ohjelman jo päätyttyä.

Juhlien jälkeinen loppupäätelmä oli: kannatti ehdottomasti juhlia! Etukäteisvalmisteluissa on aina oma hommansa, mutta tällä kertaa aloitettiin ajoissa. Keräsin lokakuun alkupuolella parhaaseen ruska-aikaan värikkäitä vaahteran- ja tammenlehtiä ja prässäsin ne. Keräsimme kotoa, mökiltä ja Tyttären kodista lyhtyjä ja kynttilänjalkoja sekä valosarjoja. Ostimme jopa Penkkiurheilijan kanssa foliopallot ja viirinauhan. Foliopallot olivat huomattavasti oletettua pienemmät, mutta toimivat vallan mainiosti. Viikon kuluttua ne olivat vielä ihan hyvässä kunnossa, joten veimme ne lankoni vastaaviin juhliin. 

Jos hetkittäin tuntuukin siltä, että ikä alkaa jo painaa, asiat asettuivat kuitenkin oikeisiin mittasuhteisiinsa, kun vastaanotin onnittelupuhelun reilun kuukauden päästä 102 vuotta täyttävältä mummoltani. En ole siis vielä vanha alkuunkaan!

Jäähyväiset mökkikaudelle

Mökkimme on periaatteessa talviasuttava eli sisällä on sähkölämmitys ja varaava takka, joiden avulla mökki pysyy lämpimänä pakkasellakin. Kuten olen joskus aiemminkin maininnut, talvimökkeily ei ole kuitenkaan ollut meistä erityisen houkuttelevaa. Syyslomaan mennessä päivät ovat jo lyhentyneet merkittävästi ja säät ovat usein sekä kylmiä että sateisia. Pimeä laskeutuu varhain mökin ylle ja se pimeys onkin totaalista (jollei satu olemaan kuutamoa). Syksyisin on tullut enimmäkseen oleiltua sisätiloissa eikä itseäni ainakaan erityisesti kiehdo kylmä vesi sen enempää uimavetenä kuin käsienpesuvetenäkään. Lumihangen, jääpeitteen tai pakkasen houkuttelevuudesta puhumattakaan. Syysloma lokakuun puolivälin huitteilla on siis ollut mitä mainioin ajankohta taputella mökkikausi päättyneeksi.



Tällä syyslomalla ehdimme olla mökillä ensin kolmestaan esikoistyttären kanssa, sitten joukko laajeni keskisuomalaisella pikkuperheellä kunnes jäimme Penkkiurheilijan kanssa vielä muutamaksi päiväksi viettämään mummin ja papan hiljaista ja rauhallista lomaa. Manu-koirakin lähetettiin tyttären mukana kaupunkiin.



Kävimme miltei heti loman alkajaisiksi Saimaan syöpäyhdistyksen järjestämässä Roosa nauha -hyväntekeväisyyskonsertissa kirkossa. Tenorissimo-duetto tulkitsi upeasti edesmenneen Mauno Kuusiston suosikkikappaleita harpun, sellon ja pianon säestyksellä. Teimme myös tavanomaisia syyspuuhia rännien putsauksesta ja huussin tyhjennyksestä talveksi kotiin vietävien tavaroiden keräilyyn ja ulkokalusteiden sisätiloihin siirtämiseen. Sää oli enimmäkseen sateista, joten paljon oltiin sisällä. Sen verran aurinko kuitenkin paistoi yhtenä lomapäivänä, että sain otettua syyskuvia kuulaassa säässä.

Yleensä olen käyttänyt syyslomasta useita tunteja aikaa haravointiin, joka onkin mielestäni mitä mainiointa puuhaa. Nyt haravointi ei kuitenkaan alkulomalla houkutellut lainkaan sateen vuoksi ja sään seljettyä olin jo ehtinyt tehdä päätöksen jättää lehdet maatumaan nurmikolle ja lannoittamaan näin rantanurmea. Keväisin olen joka tapauksessa haravoinut pihapiiriä, kun siellä on ollut aina kaikenmoista roskaa talven jäljiltä. Nyt on hyvä testata huomaako eroa ollenkaan enää keväällä.

Alkuperäisissä syyslomasuunnitelmissa oli hyödyntää mökkipaikkakunnan upeita ulkoilureittejä ja retkeillä pitkin poikin. Mutta kuinkas sitten kävikään? Enimmäkseen istuimme sisällä sateen ropistessa kodikkaasti kattoon. Toisaalta, ihan rentouttavaa oli kyllä tunnelmoida sisälläkin hämärän hyssyssä ja ihailla kerrassaan mainiosti onnistunutta viime kesän projektia - uutta, uljasta ja ennenkaikkea toimivaa keittiötä!

Vaikka syksyyn ja jäähyväisiin liittyykin aina ripaus haikeutta, aika kuluu melko nopeasti ja ennen pitkää on taas ihana kevät ja silloin vasta onkin mukava suunnistaa jälleen näihin maisemiin. Talven aikana on taas hyvä suunnitella tulevia projekteja. Kotiuduimme tänään mökiltä ja lähes saman tien kävimme ostamassa kiinnostavan vanhan kaapin oven, jonka ympärille rakentunee ensi kesänä kelpo komero. Muutamia muitakin tavaroiden siistiin säilytykseen liittyviä ideoita pyörii mielessä. Vapise Penkkiurheilija 💗

Syysistutuksia

Kotipuutarha oli kesän ajan melko lailla oman onnensa nojassa. Miniä tosin hoiti ansiokkaasti tomaattitarhaa ja hänellä oli pieni kasvimaakin viljeltävänä. Pojat leikkasivat nurmikon muutaman kerran kesän aikana. Pyörähtäessämme kotona silloin tällöin, yritin pikaisesti kitkeä pikkuisen kukkapenkkiä, leikata nurmikon (taisi Penkkiurheilijakin sen kerran tehdä) ja silmäillä tiluksia. Mutta kaiken kaikkiaan puutarha oli sangen huonolla hoidolla, ihan niinkuin se on ollut kaikki neljä aiempaakin mökkikesää. Ajatus omakotitalosta luopumisesta vahvistuu kesä kesältä.

Koska vietämme miltei koko kesäloman mökillä tai vaunureissuilla, kotipuutarhanhoidolle ei yksinkertaisesti jää aikaa. Niinpä olen pikkuhiljaa alkanut siirtää puutarhaa (lue pensaita ja perennoja) mökille. Meillä on mökillä alue, johon tyhjennämme kompostoidun käymäläjätteen jatkokompostoitumaan. Alue on nyt jo varsin multava ja mitä parhain istutusalusta monenmoisille kasveille. Siihen istutin nyt kuunliljoja, jotka kotipuutarhassa olivat jäämässä kasvavien pallotuijien varjoon. Lisäksi sieltä löytyi uusi kasvupaikka tarha-alpille ja pallohortensialle. Juhannusruusua, joka on hyvin ei-toivottu kasvi kotipihan kukkapenkissä, jossa se leviää juurivesojen avulla tehokkaasti, monistin ruusupensaiden lähettyville rantaan. Kaivoin takapihalta myös yhden tammen ja istutin sen mökkimetsään. 

Jännittävää nähdä ensi keväänä ovatko kasvit juurtuneet ja mahtavatko viihtyä uusilla asuinsijoillaan. Talven aikana ehtii kepeästi unohtaa syksyn puuhat, joten näistä muistiinpanoista voin tarkistaa sitten keväällä mitä mistäkin pitäisi pilkistää.

Katsaus menneeseen ja nimenmuutos

Viimeisiä lomapäiviä mökillä viettäessä tuli selailtua vanhoja kuvia, joista näkee millainen mökki ja sen piha olivat ostettaessa reilut neljä vuotta sitten. Vaikka varsin hyvin tietää ja muistaakin, että töitä on paiskottu vuosien varrella tunti jos toinenkin, muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet melko vähitellen ja pala kerrallaan. Siksi onkin hauskaa vertailla alkutilannetta nykyhetkeen.

Kuvakulma ei ole tismalleen sama, mutta vertailu onnistuu tuostakin ihan kelvollisesti. Kivirakennelmat (lukuunottamatta uuden terassin ympärillä olevia) olivat jo ostettaessa olemassa, osa tosin puolukan- ja mustikanvarpujen sekä kanervien peitossa. Kukkapenkissä ei tuolloin ollut mitään. Ensimmäisessä kuvassa näkyvät alppiruusut istutettiin ekana kesänä, mutta vain toinen niistä jäi elämään. Valoa tulee rinteeseen nyt monin verroin enemmän. Rinne näyttää nyt ihan mukavalta, kun kanervat ja varvut ovat tottuneet uuteen kuivempaan ja valoisampaan ympäristöönsä ja alkaneet kukoistaa entistä ehommin.





Monenmoista muutosta on tapahtunut. Yllä olevaa kuvaparia tutkaillessa huomaa, että entisessä asussaan mökki maastoutui paremmin puiden katveeseen. Toisaalta, miksi sen pitäisi maastoutua? Ei se minusta nytkään pistä räikeästi järveltä päin katsojan silmään. Monta monituista puuta ja pensasta on häipynyt pihapiiristä eikä ainuttakaan niistä ole kaivattu. Ei edes Penkkiurheilija ole haikaillut kasvin kasvia, vaikka hän alkuun epäröikin puiden kaatamisen mielekkyyttä.

Näiden muutosten myötä blogin nimikin on vaivihkaa muuttunut. Aloitin kirjaamaan Huippumökki haussa - nimellä, mutta vaihdettuani blogin etusivun kuvan tänä kesänä vastaamaan nykytilaa päädyin pudottamaan blogin nimestä pois sanan "haussa". Kyllä se huippumökki on jo löytynyt ja vaikkei se täydellinen olekaan, kelpaa meille! Tokihan tuleville kesillekin riittää vielä puuhaa, mutta uskoakseni suurimmat remontit on jo tehty.

Tiskihommia

Kerrassaan mahtavaa on ollut tiskailla ulkona! Sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta en löytänyt sitä täydellistä astiankuivaustelinettä, joten tyydyin edulliseen, verraten hyvin toimivaan muoviseen Clas Ohlsonilta ostettuun mustaan yksilöön. Kun vielä löysin mustat, tismalleen altaisiin sopivat pesuvadit, tiskauspaikka tuli valmiiksi, toistaiseksi. Tarkoituksenani on nimittäin ensi kesänä vielä käsitellä painekyllästetystä puusta rakennettu kehikko mustalla öljyllä. Lisäksi ideoin etuosaan kevyet ovet, jotka Penkkiurheilija on ystävällisesti (jälleen kerran) luvannut nikkaroida - ensi kesänä nekin.

Oikein tarkasti katsoen voi nähdä pöydän oikeassa alareunassa kahvan, johon tiskirätti ripustetaan kuivumaan. Sen vieressä on koukku tiskiharjalle. Yksityiskohdatkin on siis mietitty valmiiksi tässä kompaktissa paketissa.  Superhelteisinä päivinä, joita heinäkuun lopussa oli joitakin, sangossa oleva vesi lämpeni niin, että kuumaa vettä tarvittiin tiskipuuhiin hyvin vähän. Muutoin olen kiehauttanut vedenkeittimellisen (1,5 litraa) hanavettä, josta on riittänyt niin tiskaukseen kuin huuhteluunkin. Järvivedellä olen sitten jäähdytellyt sopivaksi.

Tänä kesänä ollaan käytetty aiempaa vähemmän kertakäyttöastioita, ihan vain siitä syystä, että tiskaaminen on ollut niin helppoa ja toisaalta myös siksi, että posliiniastioita on helpompi käyttää uuden keittiön myötä - ne saa niin paljon vaivattomammin kaiveltua käyttöön vetolaatikoista kuin aiemmista kaapeista. Vaikka huolehdinkin innoissani tiskeistä koko kesän lähes yksin 50-luvun kotiäidin tavoin, uutuudenviehätyksen laannuttua huutelen jatkossa tiskaajia apuihin. Joten vapise Penkkiurheilija - laiskanpäivät tämän suhteen saattavat olla jo historiaa!

Talveksi tiskauspöytä on tarkoitus nostaa yläterassille säiltä suojaan, mutta siihen on vielä pitkä tovi. Ulkona voi vallan mainiosti tiskata myös kauniina ja lämpiminä syyspäivinä, joita toivottavasti on luvassa vielä runsain määrin.

Puuliiteri

Kun ostimme mökin neljä vuotta sitten keväällä, puuliiteri oli täynnä siististi pinottuja klapeja. Niillä puilla olisi lämmittänyt saunaa parikin kesää. Koska kuitenkin kaadoimme tontilta erinäisiä puita (sattuneesta syystä),  liiteriin on joka kesä tullut lisää täytettä. Tästä tuleekin mieleeni vanha satu padasta, joka ei lakannut keittämästä. Hyvä niin, koska yhtään ei tarvitse saunaa lämmittäessä säästellä puita. Tästä jokakesäisestä puuhastahan olen jo kirjoittanut aiemminkin, edelliseen postaukseen pääsee tästä.

Halkomakone, josta tuossa kolmen vuoden takaisessa postauksessa kirjoitinkin, on edelleenkin toiminnassa. Viimeisimmällä kerralla virtakytkin kosahti, mutta Penkkiurheilija muina markkuina korjasi sen käyttäen pikaliimaa, ilmastointiteippiä ja kuulakärkikynästä irroitettua jousta. Niinpä se alkoi jälleen laulaa ja klapeja kopsahdella. Meillä on jo vakiintunut työnjako tähän(kin). Hän pätkii kuivumassa olleet puut moottorisahalla ja pilkkoo ne klapikoneella. Minä puolestani lastaan ne kottikärryihin ja kuskaan liiterille ja pinoon. Tätä toistetaan, kunnes aitan takana ei ole enää yhtään rankaa tai runkoa ja viimeinenkin klapi on kasattu liiterin uumeniin - säntilliseen pinoon tietystikin!

Ja koska aitantaus on nyt tyhjä, sekä ahkeran puusouvin että kaatopaikkakeikan jäljiltä, voikin jälleen alkaa katsella sopivia, väärässä paikassa kasvavia puita, jotka voisi kaataa ja laittaa kuivumaan aitan taakse. Pata, joka ei lakkaa keittämästä...

Kesäkukkia

Nyt kun kesä on kallistunut vääjäämättömästi jo loppupuolelle, on aika tutkailla hiukan mökkipihan kukkasia, joista osa jatkaa edelleen kyllä kukkimistaan, mutta osa puolestaan on jo aikaa sitten lakastunut. Aiempina kesinä en ole laittanut kesäkukkia kovinkaan aikaisin tai runsaasti, koska olemme olleet joka kesä ajoittain pidempiäkin jaksoja pois mökiltä. Tänä vuonna kuitenkin saavuimme heti kesäloman alettua ja ensimmäinen mökilläolojakso kesti pari viikkoa. Sitten kävimme kotona viikonlopun verran viettämässä kummitytön rippijuhlia ja palasimme taas mökille hyvissä ajoin ennen juhannusta. Niinpä laitoin kesäkukat jo alkukesästä paikoilleen: samettiruusuja, neilikoita ja murattia.

Viime syksynä kaivoin kesäkukkana ruukussa olleen muratin maahan ja ihme kyllä se oli talvehtinut siellä ja kesän tullen alkoi kasvattaa vihreitä lehtiä. Niinpä istutin sen kukkapenkkiin, jossa se on viheriöinyt koko kesän. Toissa kesänä istutin muutamia kukkasipuleita, joista liljat ovat kukkineet upeasti tänäkin kesänä. Kukkapenkissä on myös alppiruusu, joka istutettiin ensimmäisenä kesänä ja jonka kaveri kuivui pois jo heti seuraavana vuonna. Tänä kesänä tuo pensas kukki - riemuvoitto, koska sen habitus on ollut hyvin kitukasvuinen ja olen epäillyt sen olevan liian aurinkoisella paikalla pari vuotta sitten tapahtuneen puiden kaatamisen jälkeen. Mutta ehkäpä se on sopeutunut olinpaikkaansa ja päättänyt elää!

Ostin kotiterassille toukokuun loppupuolella ennen lakkiaisia hortensian, joka on jaksanut kukkia koko kesän. Välillä se kävi kotona, kun reissasimme vaunun kanssa pari viikkoa ja mökki oli tyhjillään. Myös tyttären hortensia ajautui tänne Pirkanmaalta, kun hän  reissasi lomansa aikana niin paljon, että kukkaparka olisi kuollut sinä aikana. Ruukussa talvehtinut tuivio oli talven jäljiltä vielä pääsiäisen aikaan melko surkean näköinen, kun en ollut hoksannut suojata sitä paahtavalta kevätauringolta. Se oli kuitenkin elpynyt loppukevään aikana ja on nyt ihan samanlainen kuin viime kesänä istutettaessakin.

Olen tähän kesään saakka iloinnut kahdesta pienestä kurtturuusupensaasta, jotka edelliset omistajat olivat istuttaneet. Ne olivat tullessamme hyvin kitukasvuisia, mutta lannoittamalla ja mahdollistamalla niille lisää valoa ne alkoivat kukoistaa. Sitten luin alkukesästä, että mokoma laji on luokiteltu niin haitalliseksi vieraslajiksi, että sen kasvatus on kiellettyä 1.6.2022 alkaen. Kurtturuusun kasvattamiseksi katsotaan myös se, että lajia kasvaa omassa pihassa tai puutarhassa. Ajattelin, että käytän nuo kolme siirtymäkauden vuotta pohtiakseni järkevintä hävitystapaa. Keskikesällä Penkkiurheilija kuitenkin arveli, etteivät pensaat olisikaan kurtturuusua. Perehdyin asiaan ja totta tosiaan, ne ovatkin jotain jalostettua ruusulajia, joten ei muuta kuin lisää lannoitusta ja jatkan edelleenkin niistä iloitsemista.

Viime kesänä istutetut keijuangervot ovat lähteneet hyvään kasvuun. Ne kasvavatkin alueella, johon käymälän kompostoitu jäte tuodaan jälkikompostoitumaan. Samalla alueella alkoi kesän alussa kasvaa jokin tunnistamaton kasvi. En kiskonut sitä pois, koska en tiennyt mikä se on eikä tuo alue muutoinkaan ole niin tarkasti hoidettu ja viimeistelty - samalla alueella kasvaa niin mustikanvarpuja kuin istutettuja kasvejakin. Kun tuo tunnistamaton aloitti kukintansa, se osoittautui marketaksi. Viime kesänä piharuukussa oli marketta, jonka istutin muratin tavoin syksyllä maahan. Luulin kummankin olevan yksivuotisia tai talvehtivan vain sisätiloissa, mutta luonto on täynnä ihmeitä. Ainoa epäonninen on tänä kesänä ollut kasvimaa. Alkukesästä kylvin sinne viimevuotisia siemeniä, jotka eivät tainneet edes itää. Myöhemmin ostin uusia siemeniä, mutta nekään eivät syystä tai toisesta päässeet kunnon kasvuun. Luultavasti ne kärsivät kuivuudesta parin viikon asuntovaunukiertueemme aikana heinäkuun alussa. Ensi vuonna uusi yritys jälleen sillä saralla.

Edellisten omistajien jäljiltä pihassa on muutamassa paikassa myös pensashanhikkeja. Ne olivat tullessamme niin pieniä ja kitukasvuisia, että niitä vaivoin edes huomasi. Puiden kaataminen tontilla on lisännyt valoa siinä määrin, että nekin ovat vahvistuneet ja kukkivat lajityypilliseen tapaansa koko kesän. Niitäkin olen lannoittanut säännöllisesti. Vaikka kotipihassa kasvava sama kasvi  (tai oikeammin sanoen pensaikko) on saamassa hävitystuomion, täällä katselen pensaiden kasvua tyytyväisenä.

Mökkimiljöössä on myös luonnonvaraisia kukkia: suopursuja, kanervia, kangasmaitikkeja ja lumpeita, joitakin mainitakseni. Tänä kesänä anoppini huomasi juhannuksen aikaan laiturin lähistöllä kasvavan valkolehdokin, sitä on koitettu varjella, rauhoitettu kasvi kun on. Pihassa kukki myös yksittäinen harakankello ja alueelle, jossa muinoin poltettiin kaadettujen puiden oksia, on levinnyt runsain mitoin maitohorsmaa. Vaikka kangasmaastossa elelläänkin, on täällä näkynyt kesän aikana monenmoista kukkijaa. Tarkoitus on pitää suurin osa mökkipihasta edelleenkin luonnontilaisena, mutta istuttaa sinne tänne joitakin kasveja. Tarhakataja ja sinikataja ovat ainakin toistaiseksi menestyneet aurinkoisessa ja kuivassa rinteessä, myös kotoa tuodut kivikkokasvit ovat näyttäneet sopeutuneen ja kukkineet kiitollisina.

Kuten joskus aiemmin olen maininnutkin, tontilla kasvaa runsaasti puolukan ja mustikan varpuja. Niitä on joutunut aika ajoin kiskomaan pois istutusalueilta ja kulkuväyliltä ja alkuun tuo tuntui jotenkin harmilliselta. Nyt siihen on jo tottunut, kun on nähnyt miten paljon niitä on ja kuinka sinnikkäästi ne kasvavat missä vain on hiukankin multaa tai muuta kasvualustaa. 

Lomareissuja

Kesäkuun lopussa pakkasimme asuntovaunun ja lähdimme perinteiselle kesäkiertueelle. Vaunun jääkaappi oli reistaillut jo useamman kesän ajan, joten kun Penkkiurheilija käytti sen naapurikaupungissa huollossa (itsekin jaksoin olla muutaman tunnin reissussa mukana, mutta tulin sitten junalla omia aikojani takaisin kotiin) ja toi vaunun lopulta kotiin toimivan jääkaapin kera, oli mukava lähteä reissuun. Tosin haastetta vaunun täytölle toi se, että jouduimme pakkaamaan tavaroita neljää melko eriluonteista tapahtumaa varten. Kaikkia toki yhdisti se, että enimmäkseen tultaisiin olemaan ulkona ja vaunu olisi lähinnä tukikohta ja yöpymispaikka. Onneksi meillä on vaunussa perusvarustus valmiina, joten vaikkapa astioita tai hygieniatuotteita ei tarvitse kuljetella eestaas.  Koska Suomen kesä on arvaamaton, on syytä pakata varustautuen ihan kaikenmoiseen säähän: kylmyyteen, sateeseen ja jopa helteeseen. Mukaan otettiin myös liikuntakamppeita paria reissua varten.

Tämä postaus kertoo kuitenkin vain yhdestä reissusta, joka tehtiin Penkkiurheilijan siskojen ja näiden miesten kanssa. Tällä kokoonpanolla on vuosien saatossa tehty monta monituista yhteistä karavaanarikierrosta. Sillä erotuksella, että aiemmin mukana on aina ollut vaihteleva määrä jälkikasvua. Enimmillään 12 lasta ja viimeisinä vuosina enää muutama per vaunukunta. Meillä oli muinoin mukana lauma skeittaavia tyyppejä, joiden vuoksi suunnitelmiin kuului kierrellä ainakin osittain hyvien skeittiparkkien liepeillä. Tuohon aikaan niitä ei ollut ihan missä tahansa toisin kuin nykyään. Reissaaminen jäi moneksi vuodeksi sen jälkeen, kun hankimme mökin. Halusimme viettää kaiken liikenevän ajan mökillä ja samaan syssyyn nuorimmaisemme oli alkanut harrastaa pesäpalloa, jonka tiimoilta kuljimme joka kesä hänen leireillään. Nyt leiriajat ovat ohitse ja raaskimme käyttää tuon pesiksestä liikenevän viikon matkailuun. Lisäksi emme tänä kesänä tehneet mitään ulkomaanreissua, jonka olemme usein tehneet kesäloman alkajaisiksi. Tämän kiertueen teemana oli aikuisporukan eräliikunta.

Porukkamme kokoontui illalla Utajärvellä, josta jatkoimme yöksi matkaparkkiin Kajaaniin. Seuraavana päivänä kiertelimme Kajaanissa Penkkiurheilijan opiskelukaupungissa. Tutustuimme Kajaanin linnan raunioihin ja jo puolenkymmentä vuotta sitten lakkautettun OKL:n kampukseen.

Matka jatkui kohti Pohjois-Karjalaa. Sattumalta valitsimme leiriytymispaikaksemme Hyvärilän lomakeskuksen Nurmeksessa. Paikka osoittautui mitä mainioimmaksi. Leirintäalueen lisäksi käytimme päärakennuksen aamiaispalveluita ja söimmepä yhden päivällisenkin.  Lomakeskuksessa oli parhaillaan mm. musiikkileiri ja ajauduimmekin sitä myötä keskelle Nurmeksen Kesäakatemian konsertteja, joiden musiikillinen anti oli ajoittain, hmm, sanotaanko mielenkiintoinen. Hyvärilässä vuokrasimme kanootit ja meloimme pitkin Pielistä. Kävimme myös Bomban kylpylässä ja sen jälkeen syömässä Bomba-talossa. Tutustuimme karjalaiseen perinnerakentamiseen ja Bomba-talon historiaan. Penkkiurheilija osti pojantyttärelle tuliaiseksi ruokalapun, kun olimme kuvista ja videoista nähneet hänen aloittelevan kiinteiden syömistä sormiruokaillen. Hyvärilässä kävimme myös kuntosalilla ja elvytimme Penkkiurheilijan kanssa muinoin aloittamamme harrastuksen geokätköilyn. Tästä tulee myöhemmin ihan oma postauksensa, sen verran koukuttava juttu se on ollut. Nurmeksesta löytyi myös Saastamoisen vaateliike, josta moni seurueemme jäsen löysi ostettavaa. Ehdimme nähdä myös museoveturin käynnistelyä ja matkavalmisteluja. Melkoinen harrastus jollakin, nimittäin höyryveturin omistaminen!

Hyvärilän päärakennus, joka on toiminut viime vuosisadalla kunnalliskotina.

Nurmeksen ortodoksinen kirkko, jossa kävimme konsertissa

Bomba-talo

Muutaman yön leiriytymisen jälkeen oli taas aika nostaa vaunun tallat ja suunnata kohti Kolin kansallismaisemia. Saavuimme Pielisen rannassa olevalle leirintäalueelle ja vaikka sää oli lähes kaikkialla muualla pilvistä ja sateista, meillä paistoi aurinko. Kävimme joka päivä patikoimassa eri pituisia reittejä Kolin kansallispuistossa. Jyrkkiä rinteitä kavutessa tuntui hetkittäin, ettei henki kulje ja jalat siirtyivät vain mekaanisesti eteen päin, mutta jokainen vaellus oli kuitenkin vaivan väärti - vaaran laelta aukesi toinen toistaan henkeäsalpaavampia näkymiä. Oikeastaan niitä on edes turha yrittää vangita kuvaan, mutta tässä kuitenkin joitakin muistoja.

Tähän mäntyyn en yrittänyt kiivetä, toisin kuin eräs YleX:n juontaja hiukan myöhemmin...

Niin mukava reissu! Välillä naurettiin ihan hervottomasti erinäisille tilanteille, joita tuon tuosta tupsahti eteen. On leppoisaa matkustaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on tullut vuosien varrella matkusteltua samalla konseptilla useasti. Vaikka tätä reissua ei suunniteltukaan etukäteen erityisen tarkasti, se onnistui erinomaisesti. Oli myös hauska havaita, että kotimaassa on runsain mitoin mielenkiintoisia paikkoja, joihin on varta vasten lähdettävä ja joissa vasta paikanpäällä selviää jännittäviä asioita ja tapahtumia.