Vietimme heinäkuussa lähes kokonaisen viikon Jyväskylässä kuopuksen pesisleirin merkeissä. Vaunu oli meidän yöpymispaikkanamme, ja koska ei aiemminkaan olla kotimaassa mitään varauksia tehty leirintäalueille, niin ei oltu tehty nytkään. Keskisuomalaissyntyisenä ei ole koskaan edes tullut siellä suunnalla tuhlattua rahaa leirintäaluepalveluihin - edullisempaa ja kätevämpää on ollut käyttää sukulaisten matkaparkkipalveluita. Hämmästykseksemme totesimme, että Jyväskylän kokoisessa (lähes 140 000 asukasta) kaupungissa, joka sijaitsee Eurooppaa halkovan kuuluisan E75:n (entinen Nelostie) varrella ja jonka pinta-alasta lähes viidennes on vesistöjä, ei ole kunnon leirintäaluetta! Ennen vanhaan oli. Muistan lapsuuden kaupunkireissut, jolloin ajoimme Tuomiojärven leirintäalueen ohi.
No, ajoimme kuitenkin sille ainoalle leirintäalueen tapaiselle Laajavuoreen. Se oli ihan täpötäynnä, koska paikkakunnalla olivat kuulemma Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaali ja pesäpallon Suurleiri, niinpä niin! Kyseisen leirintäalueen palveluita olimme kuulleet kritisoitavan matkaparkkitasoiseksi, joten ehkä emme loppujen lopuksi edes olleet erityisen harmissamme. Vedimme vaunun Palokassa sijaitsevan kauppakeskuksen parkkipaikalle ja jätimme sen siihen. Siitä käsin pesäpallovanhemmuus toimi ihan hyvin. Kävimme seuraamassa pelejä ja kuskasimme tyttöjä kentältä toiselle ja välillä majapaikkaan sekä ruokailuihin. Hyvin oli kaikki järjestelyt hoidettu. Kävimme muutaman yön reissun pohjoisemmassa Keski-Suomessa siskoni perheessä. Ja heidän vastaostetulla mökillään. Kulkutaudinomaisesti oli mökkikuume levinnyt sinnekin ja nyt meillä kummallakin on sen seurauksena ikiomat mökit. Vallan mainiota!
![]() |
Toisinaan pesisvanhempikin on mukavuudenhaluinen! |
Välillä pesisvanhemmille jäi vapaa-aikaakin ja sitä oli kätevää käyttää mm. shoppaillen vaunun lähettyvillä sijaitsevissa kaupoissa. Kaikenlaista löytyi: naulakoita, peltirasioita, leipälaatikko ja lopulta myös terassin pöytä ja kahdeksan tuolia, kaikki siis luonnollisestikin mökille, kuinkas muuten. Viimeisimpien hankintojen kanssa alkoi jo tuntua, että vaikka pöytä tuoleineen olikin ehdottomasti juuri sitä mitä olin ajatellut, niin olisiko sen voinut löytää lähempääkin mökkiä. Toisaalta kun lopulta saimme sen sullottua vaunuun ja tuolit auton peräkonttiin, olikin reittivalinta Keski-Suomesta kotiin selvä: ei suinkaan suorinta tietä, vaan parasta reittiä eli mökin kautta. Saatiin siis muutama ylimääräinen mökkihetki yllättäen. Pöytä oli kertakaikkisen sopiva terassille. Sen ääreen mahtuisi koko perhe ja vaikka muutamia vieraitakin!
![]() |
Kyllä niitä tuoleja on kahdeksan, kuusi näkyy kuvassa. |
Valitettavasti ei voitu kuitenkaan tällä erää jäädä mökille pidemmäksi aikaa, koska piti viedä nuorin poika rippikoululeirille ja sitten mennä viikoksi hoitamaan vastuutehtäviä jälleen Keski-Suomen suuntaan, Jämsään. Mutta seuraavana viikonloppuna oli tarkoitus tulla rippijuhlien jälkeen rentoutumaan kaikista velvoitteista ja ottaa mukaan myös rippijuhlavieraita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti