Metsuri kylässä

Pitkin kesää kaadettiin pieniä ja vähän suurempiakin puita. Vaikka kyllä ne vähän suuremmatkin tuntuivat tosi suurilta, kun niiden oksia raahasi kauemmas pihapiiristä. Elokuun alussa saatiin kylään karavaanarikaverit, Penkkiurheilijan sisko, tämän mies sekä tytär. Kesä oli juuri alkanut (nimittäin säiden puolesta) ja siinä rannassa päivää paistatellessamme lankomiestä alkoi joutilaisuus kyllästyttää. Oltiin mainittu, kenties moneenkin kertaan, että puustoa pitäisi harventaa reilusti. Tämä toimen ihminen (joka kälyn mukaan kiertelee aika ajoin kotipihallaan etsien kaadettavia puita, kun se on niin mukavaa puuhaa) tarttui moottorisahaan ja Penkkiurheilija toki liittyi innokkaana joukkoon. Minä kannustin aina vain kovempiin suorituksiin osoitellen seuraavaa ja sitä seuraavaa puuta. 

Ai että minä nautin, kun tontille tuli avaruutta! Jälleen koko pikkuinen järvenlahtikin tuntui laajenneen! Ja jäi niitä puita vielä. Sanotaanko, että helposti kymmenittäin sellaisia, joita voi kaataa aina kun siltä tuntuu ja vähintäänkin aina kun joutilaita metsureita on lähimailla. 

Ja onhan se niin, että silloin harvoin kun Suomessa on kesä ja etenkin, jos sattuu vielä aurinkokin paistamaan, niin hyvä sen auringon on päästä paistamaan mökin pihaan. Sekin hyvä puoli tuossa puunkaadossa on, että samalla saa melko kätevästi klapeja, joita saunan kiuas näyttää kiskovan kitaansa melkoisen määrän vuorokaudessa. Niinpä siellä mökin pihapiirissä on tällä hetkellä useita halkopinoja odottamassa pienemmäksi pilkkomista.