maanantai 25. huhtikuuta 2016

Syysloma

Lokakuun puolivälissä vietimme syyslomaa ja päätimme kokeilla miltä mökkeily maistuu kesäkauden ulkopuolella. Viimeisin mökkireissu oli tehty Penkkiurheilijan syntymäpäivän tienoilla kuukautta aiemmin. Jo silloin mökilläolo oli muuttunut enemmän sisätiloissa oleiluksi. Kesti hyvinkin muutaman tunnin ennenkuin mökki lämpesi miellyttäväksi. Yöllä tosin oli jo pakko pienentää makuuhuoneen patteria, kun alkoi tulla liian lämmin.

Syysloma oli varsinaista downshiftausta: lueskeltiin kynttilänvalossa (okei, myönnetään, oli ne sähkövalotkin päällä) ja takkatulessa, saunottiin pimeässä illassa ja nautittiin hiljaisuudesta. Neuloin loman aikana useammat villasukatkin. Onnistuimme saamaan nuohoojan tsekkaamaan tulisijat ja hormit. Kunnossa olivat, mutta nuohooja suositteli kiukaan vaihtamista. Ilmankos kiukaan kyljessä oleva vesisäiliö ei ole lämmittänytkään vettä erityisen tehokkaasti.
  

IMG_5289

Tienoo oli muuttunut kovasti kesästä. Syksy oli värjännyt maisemaa jo ruskan väreillä ja kuulaassa syysilmassa kaikki näytti kauniilta, ihan erilaiselta kuitenkin kuin kesällä. Vesi oli jo kylmennyt, mutta eipä se muutamia uimareita haitannut. Kävimme soutelemassa järven lähes päästä päähän, emmekä nähneet lainkaan muita mökkiläisiä! 

IMG_5291


IMG_5310

Kävimme myös naapurikaupungissa tutustumassa eteläsavolaiseen elämänmenoon. Paikkakunnalla sattui olemaan syysmarkkinat, joten meininki ei tainnut olla täysin perussavolaista: ruokakojuissa myytiin mm. baijerilaista makkaraa, katalonialaista paellaa ja saarenmaalaista juustoa. Löytyi sieltä sentään aitoja viipurinrinkilöitäkin (vaikkeivät nekään tavallaan ole olleet kotimaisia vuosikymmeniin). Helppoheikki höynäytti meidät ostamaan kassillisen leivonnaisia - kunnon markkinameininki siis!


WP_20150920_001

WP_20150920_002


Saimme siskoni perhettä kylään yhtenä päivänä, syyslomat kun sattuivat samaan aikaan. Kyseessä oli juuri tämä samoihin aikoihin mökkiytynyt perhe, joten uutena puheenaiheena olivat kaikki mökkeilyyn liittyvät asiat. Ei sillä että aiemminkaan olisi puheenaiheista ollut pulaa! Savustettiin kalaa, joka maistui oikein hyvältä, vaikka vähempikin savustusaika olisi riittänyt. Kyllä Penkkiurheilijasta vielä kunnon savustusmestari kehkeytyy.


WP_20151014_001
Downshiftauksen ohessa tehtiin pieniä syystöitäkin, kuten huussin tyhjennystä ja pihan haravointia. Oli kyllä kertakaikkisen rentouttava loma (olkoonkin, että päättyi puheluun, jossa kuulimme naapurin miehen uhkailleen kaljapäissään nuorimman pojan vieraita kotona, tämäkin juttu saatiin kyllä myöhemmin selvitettyä). 

2 kommenttia:

  1. Kala oli tosiaan herkullista ja mökki viehättävä. Hienot olivat myös syksyiset maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tervetuloa uudelleenkin niin mökille kuin blogin kommenttiosioon :)

      Poista