Joulu, versio 2

Kyllä joulu on sentään ihanaa aikaa! Nyt kun lapset ovat jo isoja, joulu ei ole enää jännitystä ja säpinää, vaan enemmänkin tunnelmaa ja meille melko harvinaista yhdessäoloa. Muutama päivä ihan vain oman perheen kesken leppoisassa tunnelmassa lautapelejä pelaillen ja lapsuusmuistoja kertaillen on ihan parasta. 

Vaikka jouluaaton illallisella oli runsaasti erilaista syötävää, joukossamme on edelleen muutama nirso yksilö, joka kokoaa annoksensa lähes yksinomaan kinkusta ja perunoista. Tämän ennakoiden olin ostanut kinkkuja kaksin kappalein. Yllätyin silti siitä, että toinen kinkku piti laittaa uuniin jo joulupäivän aamuna. Ensimmäinen kinkku oli sentään yli viisikiloinen luuton juhlakinkku.



Meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu joulurauhanjulistuksen kuuntelu/katselu. Tämä perinne on peräisin meidän kummankin lapsuudenkodeista. Silloin se aina kuunneltiin radiosta ja sitä kuunnellessa tuli luotua oma mielikuva Vanhasta Suurtorista Brinkkalan taloineen. Muutettuani myöhemmin Turkuun opiskelemaan tulivat tutuiksi ja arkipäiväisiksi niin tuo tori, kuin tuomiokirkon kellojen äänikin. Tänä vuonna meitä kökötti sohvalla tasan kolme tyyppiä seuraamassa joulurauhan julistamisen seremoniaa: itseni lisäksi Penkkiurheilija ja vanhin tytär. Muille perheenjäsenille hetki oli aivan liian varhainen.



Kuopus tahtoi välttämättä piparkakkutalon. Hellyin hankkimaan valmiin vain kokoamista ja koristelua vailla olevan mallin. Lähes itsenäisesti neiti tuon teki, vaikka voimat jossain vaiheessa uupuivatkin ja koristelin mökin loppuun. Sain sittemmin häneltä todistajien läsnäollessa vakuutuksen, että meidän perheeseen ei enää laiteta moista, kun loppujen lopuksi on aika työläs (puolivalmiinakin), eikä ole välttämättä erityisen kaunis ja syömishetken koittaessa se ei enää maistukaan juuri kenellekään.

Papin perheessä kasvaneena joulukirkko kuului lapsuudessani itsestäänselvästi joulunajan tapahtumiin. Omassakin perheessä aattohartaus on jokavuotinen perinne. Jouluaamun kirkkoonkin on lähdetty toisinaan ja muutaman kerran käyty myös jouluyön messussa. Kynttilöitä emme ole vieneet hautausmaalle, kun olemme kumpikin niin onnekkaita, ettemme ole vielä menettäneet vanhempiamme, ja lapsuudessamme kuolleet lähisukulaiset on haudattu kirkkomaihin muualle Suomeen.

Rauhaisa joulunaika on jo takana. Kaikki muut jatkavat lomailuaan, paitsi alikersantti, joka käväisi jo kasarmilla palatakseen muutaman päivän kuluttua kotiin viettämään uutta vuotta. Tai tarkemmin tuo nuoriso-osaston siipi aikoo lähteä mökille uudeksi vuodeksi!

Joulu, versio 1

Monella bloggaajalla on tapana kuvata vain menestystä ja kauniita asioita omasta elämästään. Itse olen melko inhorealisti. Elämä nyt vaan on sellaista, että tuon tuostakin tapahtuu jotain ennakoimatonta ja epämieluisaa, joka on vähällä lannistaa pienen ihmisen kokonaan. Joulun 2016 voisi kuvailla näin:

Varattiin kilotolkulla joulusuklaata. Yksi toisensa perään namit hupenivat kuitenkin niin, että aatonaattona kuopus (joka oli koko joulunalusviikon kinunnut karkkeja menestyksekkäästi) oli aivan epätoivoinen tajutessaan joulunpyhien olevan vasta edessä päin.

Kiivaasta polttamisesta johtuen lyhtykynttilä oli jo aivan lopussa joulunalusviikon puolivälissä, vaikkei sitä oltu edes poltettu molemmista päistään!

Lempikukkani amaryllis pahastui jostain niin, että lupaavasti alkanut kukinta jäi nuupahtaneelle nuppuasteelle. Ja huolimatta elvytysyrityksistä (sidonta ja lempeä jutustelu näin ensiapuna mainitakseni), se ei päässyt paraatipaikalle olohuoneen sohvapöydälle, vaan jäi kököttämään kodinhoitohuoneen pöydälle apeana.

Suloinen pikku lasienkeli oli ripustettu huolellisesti kuuseen. Ensimmäistä kertaa eläessäni kohtasin katastrofin nimeltä kaatunut joulukuusi. Luulin, että sellaista tapahtuu vain sellaisissa perheissä, joissa nautitaan miestä väkevämpää ja hojelletaan sen vuoksi huoneen laidasta laitaan. Tai perheissä, joissa on raisuja lapsia ja/tai lemmikkejä. Meillähän ei ole luonnollisestikaan kumpiakaan (ainoastaan hyvinkasvatettuja yksilöitä kummassakin lajissa). Mutta niin vain kuusi rojahti pötkölleen. Ja vieläpä ilman syytä. Ellei nyt syyksi laske sitä, että runko oli melkoisen kiero. Ja että äiti ei osallistunut kuusen pystytykseen ja koristeluun lainkaan (paitsi rekonstruktio-osuuden koittaessa). Lopputulema oli siis se, että pikku enkeliparka on tätä nykyä ilman ripustusnarua, sädekehää ja ehkä pientä palaa päälakeakin.

Huolimatta munakellosta, vankasta kokemuksesta ja valppaudesta pari pellillistä piparkakkuja ruskistui aivan liikaa. Tänä vuonna olin vieläpä tehnyt taikinaa vain puolet tavanomaisesta määrästä, koska syötävää nyt vain on aina niin valtavasti ja monesti pipareita on jäljellä vielä tammikuussakin. Onneksi Penkkiurheilija naposteli epähuomiossa kaikki epäonnistuneet peräjälkeen kuunnellessaan perheen naisväen värikkäitä tarinoita.

Joulun odotusta

Tänä vuonna emme aio käydä mökillä joululomalla. Niinpä jouluiset ajatukset keskittyvät tänne kotikonnuille. Joululomalla juhlitaan vanhimman tyttäremme valmistumista ja taidamme muuttaa hänet uudelle paikkakunnalle aloittamaan loistokasta työuraansa. Opetussuunnitelmauudistuksen myötä kaupungissamme ei anneta oppilaille "joulutodistuksia", joten työtaakka keveni jonkin verran tässä kohtaa ja joulunalusaikaa voi käyttää hitusen enemmän vaikkapa siivoukseen ja leipomiseen löhöilyyn. Penkkiurheilija on vuosikausia luvannut viedä minut Porvooseen joulumarkkinoille ja tänä vuonna se retki vihdoin toteutui! 

Jouluista oli niin ulkona vanhassa kaupungissa, kuin sisällä Taidetehtaallakin. Kaunista ja tunnelmallista! Oli myös ilahduttavaa nähdä, että kyllä käsintekijöitä vielä riittää, vaikka teollinen halpatuotanto niin voimakkaasti hallitseekin monia markkinoita. 

 Mukaan tarttui kuivattuja metsäsienikeittoaineksia, lasinen kaulakoru, puinen patavahti, sulatatud suitsujuust sekä purkillinen merirosvosilakkaa. Näiden lisäksi toki myös aimo ripaus joulumieltä!

Jäljellä on vielä muutama työpäivä ja illalla pidettävä joulujuhla, jossa ihanat ekaluokkalaiseni esittävät koulumme perinteiden mukaisesti tonttuleikin. Hiukan jännittää mahtaako joku tupsahtaa lavalta alas, kaivella nenäänsä tai riehaantua kesken esityksen. Yhtä kaikki, hellyttäviähän he ovat jok'ikinen.

Moottoriurheilija

Kävipä tässä päivänä muuanna, että Penkkiurheilijasta tulikin moottoriurheilija. Haave oli elänyt hänellä vuosikausia, ja kuulosti siltä, että ennen viisikymppisiä oli pantava tuulemaan asian suhteen. Kerholaiset avustivat hanakasti ja kaksipyöräinen saapui Koillismaalta etelään. Ei silti vielä meille, mutta kerholle kuitenkin. Tässä on sitten saanut seurailla, kuinka uutta harrastusta varten tarvitaan takkia, housua, kenkää, kypärää. Ja että energiaa riittää siihen, mistä on oikeasti innostunut.

Siinä hän nyt sitten on! Vielä on vähän matkaa, ennenkuin moottoritie on kuuma. Kerholaisten voimin on prätkää tuunattu hartaasti. Varsinaista veljeyttä kyllä!

Saapa nähdä mitä tapahtuu, kun kevät koittaa. Itse en ole liiemmin kiinnostunut tuosta harrastuksesta. Parikymmentä vuotta sitten olisi saattanut olla ajankohtaisempaa. "Leppeä kesätuuli ja kauniit maisemat ympärillä, ajellaan yhdessä rauhallisia kyläteitä". Näillä mielikuvilla minua yritettiin houkutella harrastukseen mukaan, mutta kumma juttu, minun mielikuvissani vesisadetta, puuduttavia kilometrejä, kypäräpuhelin "rikki", liian tiukka ajoasu ja kallistukset mutkissa väärään suuntaan. Nähtäväksi jää, tuleeko tästä lainkaan yhteistä juttua. 

Näkökulman vaihdos

Mökki ei ole enää vähään aikaan näyttänyt siltä, miltä se on näyttänyt bannerissa. Piti siis muokata banneria. Yleensä mökkiä on tullut kuvattua järveltä päin, julkisivun puolelta. Näpsin syyslomalla muutamia kuvia mökin takana sijaitsevalta pieneltä mäeltä, joka on vielä meidän tontilla. Mukavaa muuttaa aika ajoin näkökulmaa!

Tänä talvena aiomme käydä mökillä vasta, kun metsurit ovat saaneet puut kaadettua ja me joudumme pääsemme risusavottaan. Sitä odotellessa on aika keskittyä vaikkapa joulun odotukseen, Juuri tällä hetkellä meillä on ajankohtaan nähden paljon lunta ja viime viikolla pakkastakin oli toistakymmentä astetta.

Lepoa

Ei se neitien mökilläolo ollut sentään pelkkää melskaamista, vaikka paljolti sitäkin. Monopolia, Rappakaljaa ja korttipelejäkin mahtui päiviin paljon. Ääntähän siitäkin toki lähti ja joskus piti oikein kysyä, että onko teillä oikeasti hauskaa. Kuulosti epäilyttävästi pieneltä kinastelulta, mutta ei se kuulemma ollut sitä ollenkaan! Tytöt yöpyivät aitassa, jonka lämpimänä pitämiseen riitti mainiosti yksi irtopatteri. Sieltä ei kuulunut pihaustakaan mökkiin saakka, ja saunakin on sopivasti näköesteenä, joten vain sosiaalisen median avulla huomattiin kuinka pikkutunneille (tai oikeastaan ennemminkin isoille tunneille) tytöt valvoivat. Kuulemma alkoi pelottaa, josko klovneja vaeltelisi Etelä-Savonkin suunnalla. Kotiseudulla niitä on nähty viime aikoina.

Koirien elo oli leppoisaa. Paitsi, kun niiden piti jäädä vähän päästä kahdestaan mökkiin isäntäväen saunoessa. Vanhempi (se nivelrikkoinen yksilö) kipusi aina merkillisen ketterästi pöydälle tarkkailemaan tilannetta  - ja haukkumaan. Nuorempi puolestaan murisee ja haukkuu yleensäkin kaikkea epäilyttävää, kuten vaikkapa makuuhuoneen nurkkaan ilmestynyttä mustaa, pelottavaa pyykkisäkkiä. Mutta paljon mahtui myös makoilua ja rentoa oleskelua.

Viime vuoden syysloman käsityöteema oli villasukat. Tein niitä loman aikana useammat. Tänä vuonna aiheena oli puolestaan ontelokuteesta virkkaus. Ehdin virkata yhden maton (aittaan) ja useita koreja. Mukavaa puuhaa! Ja ensi kesänä, kun laitetaan aitta kuntoon sisältäkin, ainakin matto pääsee paikalleen. Ehkäpä jokin korikin pääsee esille.

Mökillä uni maistuu aina hyvin. Muutenkin loma oli oikein rentouttava. Syksymökkeily onnistuu kyllä mainiosti, mutta on kyllä pakko myöntää, että kesällä kaikki on toisin: ulkona ei ole ollenkaan pimeää, huussissa käyminen on melko vaivatonta ja palella ei tarvitse. Vesi on lämmintä ja onhan se luonnon vihreys kaunista. Siis kesää odotellessa...

Syyspuuhia

Jo toinen syysloma mökillä. Venetsialaisten jälkeen ei olla ehdittykään mökille ennen tätä. Syksyn kiireet ovat olleet melkoisia. Muutama viikonloppu syyskuussa meni lauantaikoulupäiviin (Penkkiurheilijan kanssa kummallakin omamme tietystikin eri viikonloppuina) ja sitten on ollut liuta muita velvoitteita. 

Viime syysloma meni leppoisassa downshiftaus -hengessä. Tänä vuonna tahti oli osittain toinen. Kuopuksella oli mukana kaksi kaveriaan ja neidit pitivät huolen siitä, että kovin hiljaista näillä huudeilla ei ollut (paitsi aamupäivisin). Toisaalta kyllä mukavaa  ja ehkä väistämätöntäkin. (Melkein) 14-vuotias ei välttämättä enää lähtisikään pelkästään meidän kanssa mökkeilemään. Ja kuten olen aiemminkin maininnut, ikätoverit ovat mukavimpia mökkiseuralaisia. Minä en to-del-la-kaan olisi suostunut osallistumaan "kuka on pisimpään järvessä?"-kisaan. En edes kesällä, saati sitten nyt, kun veden lämpötila on siinä neljän asteen huitteilla.

Haravoimme ja siinä haravoidessa (vaikka ihan mukavaa puuhaa onkin) tuli muutamaan kertaan mieleen, että ensi syksynä taidamme päästä aika tavalla vähemmällä. Niin paljon puuta pitäisi kaatua talven aikana.



Penkkiurheilijan vanhemmat eivät olleet vielä käyneet mökillä. Saimme heidät vieraiksemme ja kuskina toiminut lanko oli varannut mukaan työkamppeita ja pääsikin moottorisahan kimppuun. Hän kaatoi kymmenkunta puuta, jotka karsittiin, pätkittiin ja kannettiin aitan taakse kuivumaan. Taas olemme edenneet muutaman askeleen kohti aurinkoista mökkitonttia. Harmi, ettei aurinko ole juurikaan pilkahdellut tämän loman aikana. Mielikuvitusta apuna käyttäen voi silti hahmotella tulevia kesäpäiviä.
  

Siinä ne rohjottavat, uljaat rungot. Ensi kesänä pilkotaan klapeiksi ja seuraavana palavat saunan uunissa. Elleivät peräti paljun kamiinassa! Vieraiden lähdettyä jatkettiin vielä puuhaa seuraavana päivänä (moottorisahan teroituksen jälkeen) ja kaadettiin muutama puu. Aitan nurkalla onkin kasattuna komea keko oksia, jotka odottelevat kevättalven jättinuotiota. Hiukan hirvittää minkälainen homma se oksien tuhoaminen tulee olemaan, mutta suunniteltiin jo tekevämme kenties useampikin reissu. Tehtävä saattaa olla mahdoton yhden viikonlopun aikana toteutettavaksi.

Metsänomistajat

Marssimme viimeisellä lomaviikolla mökkipaikkakunnan metsänhoitoyhdistyksen toimistoon saadaksemme apua puiden kaatamiseen liittyvään ongelmaamme. Saimmekin apua. Kun tyyppi toimistolla oli ensin arvuutellut, että tontille ei varmaan voi mennä koneilla (no ei). Ja että osa puista taitaa olla haasteellisessa paikassa (no on). Ja tontilla on tietysti useita rakennuksia (onpa hyvinkin). Ja että tontilla kulkee sähkölinja (jo vain!) Näillä spekseillä siis mennään. Lupasi tyyppi kuitenkin tulla käymään tontilla ja antoi pari rullaa kuitunauhaa puiden merkitsemistä varten. Sekä kehotti istumaan ensin terassille katseet kohti ilta-aurinkoa valkoviinilasien äärellä. Tuota viimeistä kohtaa ei tosin oikein ymmärretty. Että eikö tosiaan voi kaataa puita ilman valkoviinilasillisia. Kun ei se ole ollut tapana :)

No joo, pointtihan oli tietysti se, että rauhassa katsellaan ja yhdessä mietitään mitkä puut kannattaa kaataa. Eipä tainnut arvata, että totta ihmeessä olin niitä puita jo tiiraillut parin kesän verran sillä silmällä. Ja merkinnytkin jo juuri samaisella kuitunauhalla (joka rulla löytyi kierrätyspisteen roskiksesta alkukesästä). Toisaalta ehkä arvasi, että Penkkiurheilija (puunhalaajasukua kun on) oli vähän hangoitellut vastaan koko kaatamisajatusta. Kun on niin hankalaa. Ja mahtaako maksaa paljon? Ja miltä se sitten näyttää? Entä jos kaduttaa, niin kestää se puiden kasvu niin kauan? Justiinsa joo. Nuoriso-osaston miespuolisten kaverit olivat muutamaan otteeseen yöpyneet mökillä riippumattoihin kiinnittyneinä. Ne petäjät kuuluivat poistettaviin. Toisaalta tontille jäisi vielä kymmenittäin honkia, puhumattakaan muista puista. Linnunpöntötkin voi siirtää muihin puihin, niihin jäljellejääviin.

Siispä merkkauspuuhiin! Toimistolla Penkkiurheilija arveli, että parikymmentä runkoa saattaisi tulla. Minä lisäsin summaa puolella. Tyyppi sanoi, että vaikka viisikymmentä, jos siltä tuntuu. Mutta kuinka ollakaan, päivän päätteeksi, kun kuitunauha alkoi olla lopuillaan, oltiin merkitty lähes 80 puuta. Yllättävän moni niistä oli tukkipuita ja vain pienempi osa kuitupuuta. Järjetön määrähän noista puista jää oksia tontille. Sopimuksen mukaan me hoidamme ne itse, koska metsurityö on niin kallista. Mutta jälleen kerran: muutos tulee olemaan niin järisyttävän hyvä, että sen eteen olen valmis näkemään vaivaa!

Puiden kaato tapahtuu talvella, hankien aikaan, jotta maastoon jää mahdollisimman vähän jälkiä. Ei niitä kuulemma jää lainkaan, sen verran kova pohja siellä on. Mutta niitä oksia tosiaan tulee jäämään valtava määrä. Niitä sitten poltellaan kevättalvella pihalla. Näen jo sieluni silmin, kuinka istun ensi kesänä alaterassin aurinkotuolissa uppoutuneena lukemaan jotain kiinnostavaa kirjaa lintujen laulaessa ja auringon helliessä kasvoja. Eihän sitä terassiakaan tosin ole vielä edes aloitettu, mutta kyllä Penkkiurheilija osaa!

Tuunausta

Kuten olen jo aiemmin maininnutkin, edelliset omistajat jättivät jonkin verran huonekaluja ja tavaraa mökille. Varsinaisia aarteita ei valitettavasti jäänyt, mutta kelpo kalusteita kuitenkin. Hyvänä esimerkkinä tämä retkipöytä, joka oli vähän rähjäisen näköinen ja vähällä joutua poistoon. Mutta sitten huomattiin, kuinka kätevä tällainen pieneen kokoon taittuva pöytä on ja päätettiin maalata se. Ensimmäisen kesän se oli vielä alkuperäiskunnossaan terassilla, mutta viime kesänä, kun heiluttiin valkoisen maalin ja siveltimien kanssa muutoinkin, maalattiin puinen kansi valkoiseksi Vinhalla ja putkijalat mustalla spraymaalilla. Melko pienellä vaivalla saatiin kiva pöytä käyttöön.

Kuvanoton jälkeen muuten terassin lattia on maalattu (näytti niin siivottomalta tuo seinän ja lattian raja...)

Aitan taakse ollaan koottu kaatopaikalle meneviä tavaroita, joista aika ajoin kootaan peräkärrykuorma. Viimeisintä kuormaa kasattaessa päätettiinkin jättää pikkuinen retkipöytä tuunattavaksi. Siitä tuli tuon isomman pöydän pikkuveli, kun käytettiin samoja maaleja.

Aitan kuistilla puolestaan oli kaksi kömpelöä puista tuolia. Purkutuomion saaneen mökin ympäristössä tuolit näyttivät aikansa eläneiltä. Mutta kerran istahdin toiseen tuoleista ja hämmästyin, kuinka mukavaa siinä olikin istua. Joten, pienen hiomisen, valttauksen ja maalaamisen jälkeen saatiin jälleen muutama "uusi" kaluste.

Eläimellistä menoa

Aika lailla luonnon keskellä mökillä elellään. Viime kesänä kirjasin mökkipäiväkirjaan näkö- ja kuulohavaintoja erilaisista eläimistä. Näiden kahden kesän aikana on nähty (ihan kansanomaisin nimityksin, luonnontieteestä viis): rantakäärme, vaskitsa, sammakko, sisilisko, lepakko, kuikka, heinäsorsa, kirjosieppo, käpytikka  mäyrä, suruvaippa, neitoperhonen, sudenkorento, vesimittari, hauki, ahven, särki, hevosjuotikas (luulin iilimadoksi, mutta selvisi, että ne ovat lähes hävinneet Suomesta eteläisintä saaristoa lukuunottamatta), kotilo, ampiainen, kärpänen, yöperhonen, muurahainen (tavallisia ja hevossellaisia), hämähäkki, sarvijaakko, sittisontiainen, leppäkerttu. Ja luonnollisestikin satoja tuhansia miljoonia hyttysiä!

Kuulohavaintoja on lisäksi hirvistä. Ainakin oletimme muutamia kertoja iltamyöhällä kuuluneen mylvinnän olleen hirvien ammumista. Poissaolojemme aikana mökin edustalle oli useamman kerran ilmestynyt muutaman sentin pituisia ulostepökäleitä, joiden jättäjästä ei ole aavistustakaan. Luultavasti joku pienehkö nisäkäs.

Venetsialaiset

Mökkiläisinä juhlaperinteemme kasvoi yhdellä uudella juhlalla, nimittäin venetsialaisilla. Alunperinhän tätä huvila- ja veneilykauden päätösjuhlaa on vietetty länsirannikolla, mutta tapa on levinnyt sisämaahankin ja tätä nykyä myös meidän perheemme viettää sitä ihan säännöllisesti :) 

Viime vuonna meillä oli tuona viikonloppuna mukana pari kuopuksen kaveria. Tänä vuonna saimme vieraiksemme esikoisen entisen serkkukämppiksen sekä pikkusiskoni perheineen. Sää oli melko kesäinen, mitä nyt Rauli-myrsky keinutti puita hiukan rajummalla otteella lauantaipäivän. Sähköt pätkivät välillä, mutta olivat pisimmilläänkin pois ehkä vain puolisen tuntia. Muualla maassa sähkökatkot kestivät paikoin jopa yli puoli vuorokautta. Sunnuntaina oli tyyntä ja kesäistä, syksyn tuntua kuitenkin niin kosteudessa kuin alakuloisessa keltaisten lehtien leijailussakin.

Viikonloppuun mahtui monta mukavaa hetkeä: pelailua, juttelua, syömistä, saunomista, soutelua... Vieraillehan on aina näytettävä siirtolohkare ja jääkiekkoilijan mökki. Ja ne nähdäkseen on soudettava korsolaisen taksikuskin ja keravalaisten ohi. Aamupalan ja grillauksen välissä kokoonnuttiin laiturille piknikille. Samalla Penkkiurheilija alkoi yllättäen urheilla ja kalasti järven pohjasta toukokuussa sinne pudonneen koirankupin. Kesällä sitä ei koskaan löydetty etsinnöistä huolimatta, mutta nyt se kimalteli muutaman metrin päässä laiturinpäästä. Ranta syvenee tosi jyrkästi, joten välineiksi tarvittiin pitkä riuku ja siihen sidottu haavi. Kannustusjoukko hurrasi äänekkäästi, kun kippo nousi pinnalle.  

Ilotulitus yllätti jälleen. Minuuttitolkulla räiskettä, josta saa kalpean aavistuksen katsomalla yllä olevan videon. Samassa paikassa, jossa nyt paukuteltiin ilotulitteita, avataan mökkeilykausi aina juhannuksena polttamalla kokkoa. Hip huraa, enää 10 kuukautta juhannukseen!

Kesätyö

Tämän vuoden kesäloma (tarkemmin: opetukseton aika/kesäkeskeytys + kesäloma) kului osittain varsin mielekkään kesätyön parissa. Maalausasioista olen jo kirjoittanut niin monesti, että ei siitä sen enempää. Mutta oma kesäduuninsa oli puiden halkominen ja pinoaminen liiteriin. Ensimmäisen kerran tuotiin halkomakone mökille jo toukokuussa. Silloin pilkottiin osa pääsiäislomalla kaadetuista koivuista sekä jonkin verran edellisenä kesänä grillikatoksen takaa kaadetuista puista. Kasattiin tuolloin klapit grillikatokseen.

Tämän kesän (vai jokohan sitä pitäisi alkaa kutsua viime kesäksi?) halkosouvi alkoi vasta maalausten päätyttyä. Halkomakone on hankittu aikoinaan kotimme tontilta kaadettujen puiden pilkkomiseen. Välillä se on ollut Penkkiurheilijan vanhempien ja siskojen perheiden käytössä. Jotain sähkövikaakin siinä oli havaittu ja meinattu hyljätä rikkinäisenä. Pienellä fiksauksella se alkoi kuitenkin toimia ja aika ajoin esiintyneen kosketushäiriönkin sai buutattua tietyin ottein. Halkomispuuha oli oikeastaan aika hauskaa. Ja mikä parasta, sen jäljiltä liiteri on lähes ääriään myöten täynnä. Saa siinä eräänkin kerran lämmittää saunan! 

Tämän homman seurauksena tajusimme kuitenkin, että niin monta puuta on tontilla vielä kaadettavana, että eivät millään mahdu pilkottunakaan liiteriin. Niinpä marssimme paikalliseen metsänhoitoyhdistyksen toimistoon, josta reissusta kerrotaan omassa postauksessaan.

Vala

Keskimmäinen poika aloitti asepalveluksensa heinäkuun alkupuolella. Viisi viikkoa palvelukseen astumisesta vannoivat sotilasvalan. Vanhimman pojan vastaavassa tilaisuudessa kaksi vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni valatilaisuudessa ja hämmästyin. Tilaisuus oli melko lyhyt ja ytimekäs (sen jälkeen kun alokkaat kouluttajineen olivat saaneet ryhmityttyä paraatikentälle) - ja uskonnollinen. Minulle se oli positiivinen asia. Vala vannottiin kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä. Hyvin juhlallista ja liikuttavaakin. Lupasivat palvella maataan rehellisesti sekä parhaan kykynsä mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Sitä en tiedä, kuinka paljon tuon valan sisällöstä on etukäteen puhuttu, mutta ajatteluttanee nuoria itseäänkin. Reilu 70 vuotta sitten tuhannet ja taas tuhannet nuorukaiset toteuttivat lupauksensa äitien jäädessä itkemään. Kunpa näiden nuorten ei tarvitsisi koskaan taipua moiseen!

Tuo ryhtiharjoitusta tarvitseva soturi on minun!

Punkka ja kaappi olivat siistejä ja pinkkakin on kuulemma ollut ihan kelvollinen. Nämä nuorukaiset taitavat olla niitä viimeisiä, joilta pinkantekoa edes vaaditaan. Minusta joutaakin romukoppaan mokoma perinne. Koulutus tuntuu muuttuneen kaikenkaikkiaan järkevään suuntaan, eikä simputusta ole kuulemma ollut. Varuskunnan rakennukset muistuttavat ulkoa kotikirkkoamme, mutta sisäpuolelta monia rakennuksia on remontoitu viime vuosina. Erityisesti liikuntapaikat ovat erinomaisia.  Mainiolta maistui kotiväelle tarjoiltu hernekeitto, sotkun munkeista puhumattakaan. Nyt kun valasta on aikaa jo pari viikkoa, peruskoulutuskausi alkaa olla lopuillaan. Jatkopaikka selviää ensi viikolla. Kaveri on motivoitunut jatkamaan mahdollisimman pitkälle.